Finaalitunnelmissa Jääkiekkomuseossa

Alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruudesta pelattiin vuoden vaihteessa Helsingissä. Hienosti edenneen turnauksen päätteeksi kotijoukkue juhli yhdessä miljoonien suomalaisten kanssa maailmanmestaruutta.

  • Julkaistu
    14.4.2016
  • Kirjoittanut
    Kristiina Koivuniemi

Joukkueen sisukkuus, tavoitteellisuus ja yhteensulautuminen olivat parasta mahdollista julkisuutta koko lajille – nuorissa on häikäisevän valoisa tulevaisuus. Turnaus räjäytti yleiseen tietoisuuteen uuden lahjakkaan sukupolven energiset kiekkoilijat, joista useat olivat osoittaneet taitonsa korkealla sarjatasolla jo ennen maailmanmestaruutta.

Maailmanmestaruuden jälkeen näyttävät otteet kotikaukaloissa vain jatkuivat. Patrik Laine, Jesse Puljujärvi ja Sebastian Aho ovat uhkuneet itseluottamusta ja halukkuutta vastuuseen ja ratkaisujen tekoon. Nimet ovat varmasti esillä myös kesäkuun NHL-varaustilaisuudessa Buffalossa. Ennusteita pääsystä top 5 -sarjaan on olemassa. Varsinkin Laine, myös Puljujärvi, on nostettu Pohjois-Amerikassa tulikuumiin nimiin.

Perjantaina 15.4. kiekko putoaa Helsingin Jäähallin jäähän ja finaalisarja käynnistyy. Tappara ja HIFK ovat kohdanneet finaalisarjassa kerran aikaisemmin Tapparan voittaessa mestaruuden keväällä 1986. HIFK:n viimeisin mestaruus on vuodelta 2011, Tapparan keväältä 2003.

Näkevätkö tamperelaiset viimeisen kerran Patrik Laineen kotijäällä finaalisarjassa – tarinan jatkolle on jo käsikirjoitus olemassa.

Laineen hanskat ja maila ovat esillä tällä viikolla avatussa Nuorten Leijonien huippuesineitä esittelevässä pienoisnäyttelyssä. Siirtyykö kultainen kosketus myös finaalisarjan hanskoihin ja mailaan? Jääkiekkomuseon esineiden äärellä pääsee nyt helposti finaalitunnelmiin!

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!