Marilyn myös Postimuseossa

Postimuseo esittelee Vapriikin Marilyn-näyttelyn innoittamana Marilyn Monroeta esittelevän postikorttikokoelman, joka kertoo näyttelijän elokuvaurasta. Näyttely ”Marilyn Monroen elokuvaura postikorteilla” on esillä 19.6.–26.8.2018 Vapriikin kokouskäytävällä.

  • Julkaistu
    21.6.2018
  • Kirjoittanut
    Tähtitalvikki Poikajärvi

Ainutlaatuinen kokoelma kuuluu filatelisti Risto Pitkäselle ja on vuosien työn tulos. Marilynin uran aikana painetulla medialla oli suuri merkitys julkisuuden kannalta. Lehtijutuilla, postikorteilla, julisteilla ja erilaisilla keräilykorteilla markkinoitiin elokuvia ja näyttelijän persoonaa. Marilyn sai runsaasti ihailijapostia ja tätä varten filmiyhtiöt teettivät postikortteja, joilla lähettivät vastauksia ihailijoille.

Marilyn Monroen (1926–1962) varhaiset roolit olivat pieniä, mutta hänen suorituksensa elokuvissa Asfalttiviidakko ja Kaikki Eevasta (1950) saivat hyvän vastaanoton. Hänen komediennen kykyjään ylistettiin muun muassa elokuvissa Herrat pitävät vaaleaveriköistä (1953), Kuinka miljonääri naidaan (1953) ja Kesäleski (1955). Näiden elokuvien myötä hänestä tuli yksi Hollywoodin kirkkaimmista ja samalla koko maailman palvotuimmista tähdistä.

Marilyn opiskeli Actors Studiossa ja perusti oman tuotantoyhtiön Marilyn Monroe Productions. Kriitikot kehuivat hänen roolisuoritustaan elokuvassa Bussipysäkki (1956). Hän sai parhaan naispääosan Golden Globe -palkinnon musikaali- tai komediaelokuvan kategoriassa roolisuorituksestaan elokuvassa Piukat paikat (1959). Marilynin elämän viimeisiä vuosia leimasivat henkilökohtaiset ongelmat, riippuvuudet ja terveysongelmat. Monroe kuoli unilääkkeiden yliannostukseen vuonna 1962.

Pitkäsen kokoelmassa on alun perin erilaisiin markkinointitarkoituksiin otettuja valokuvia, joista on myöhemmin tehty postikortteja. Osa kokoelman korteista on alkuperäispainoksia, osa uusintapainoksia.

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!