Nokkela, luova ja määrätietoinen Marilyn rakensi uransa ja imagonsa tarkasti harkiten. Kamera rakasti Marilyniä, ja sensuellista elokuvatähdestä tuli nopeasti kaikkien ihailema kauneuden ruumiillistuma sekä muoti-ikoni, jonka tyyliä ihaillaan edelleen.
Traagisesti nuorena kuolleen Marilynin sanonta “I don’t mind living in a man’s world, as long as I can be a woman in it” on Vapriikin näyttelyn tunnuslause. Se kertoo paljon Marilynin ajan maailmasta, mutta myös hänen pyrkimyksestään tulla hyväksytyksi tasaveroisena, naisena.
Marilyn oli ylpeä kurvikkaasta vartalostaan eikä häpeillyt näyttää sitä. Hän pukeutui kapeisiin hameisiin ja tiukkoihin, avonaisiin yläosiin korostaakseen naisellisuuttaan, mutta vaati tulla kohdelluksi älykkäänä ja nokkelana ihmisenä, tasavertaisena neuvottelukumppanina Hollywoodin studiopomojen kanssa.
– Aika ei tuolloin ollut valmis yltiönaiselliselle tuotantoyhtiön johtajalle. Onko vieläkään, kysyy näyttelyn projektipäällikkö Marjo Meriluoto.
Liberaali ja humaani Marilyn rakasti lapsia ja vähäosaisia, vastusti rotusortoa ja kommunistivainoja, luki vapaa-ajallaan psykologiaa, politiikkaa ja venäläistä kirjallisuutta haaveillen Karamazovin veljesten Grushenkan roolista.
Näyttelyssä on esillä on noin 300 Marilynin henkilökohtaista esinettä — kuuluisia vaatteita, kenkiä, meikkejä, koruja, valokuvia ja elokuvakäsikirjoituksia. Näyttelyn esineet kuuluvat tunnetun Marilyn-keräilijän Ted Stampferin kokoelmaan. Valokuvasuurennokset ja filmimateriaali täydentävät kuvaa vahvasta mutta haavoittuvasta elokuvatähdestä. Näyttely on esillä Vapriikissa ensimmäisenä Pohjoismaissa.
Marilyn – Nainen roolien takana Vapriikissa 8.6.–2.12.2018