Vuosi 2013 oli Vapriikissa kaikkien aikojen vuosi. Menestystä tuli vähän joka saralla: museo teki kävijäennätyksensä, Vapriikin monipuolinen näyttelyohjelmisto toi museoon paljon uusia asiakkaita, oheisohjelmat ja tapahtumat vetivät salit täyteen yleisöä ja museokaupan ja museoravintola Valssin tarjonta sai kävijöiltä kiitosta. Teimme hartiavoimin töitä ja toki odotimmekin menestystä, mutta lopputulos löi ällikällä: 188 527 kävijää vuonna 2013. Se rikkoi reilusti yli sadalla prosentilla entisen, vuoden 2012 ennätyksen (86 000 kävijää) ja on tamperelaisten museoiden kaikkien aikojen kävijäennätys.
Yksi menestyksen salaisuus oli tietenkin Vapriikin historian suurin näyttelyponnistus Terrakotta-armeija ja Kiinan keisarien aarteet -näyttely, jolle asetettiin kova 80 000 kävijän tavoite. Se rikkoutui jo lokakuussa ja lopullinen kävijämäärä oli 123 453, todella hurja luku yhdelle näyttelylle tamperelaisessa museohistoriassa. Parhaimpina päivinä Vapriikissa tungeksi yli 2000 museovierasta ja pihassa oli yhtä aikaa pysäköitynä kuusi ryhmiä kuljettanutta linja-autoa. Vilinää ja vilskettä riitti.
Terrakotta-armeija yksinään ei selitä koko menestystä. Alkuvuonna tamperelaisia kiinnosti kovasti näyttely Muumiot – matka kuoleman valtakuntaan. Muinaisen Egyptin historia on harvinaista herkkua, mitä ei Suomessa ole ollut näytteillä pariin vuosikymmeneen. Muumiot ja ihmisten palsamointi kiehtovat ihmismieliä edelleen ja näyttelyyn järjestetyt taskulamppukierrokset olivat supersuosittuja, tosin ne olivat sallittuja vain lapsille – aikuisten harmiksi.
Vapriikin näyttelyihin liittyvät keskiviikkoluennot piti siirtää suuren osallistujamäärän vuoksi auditoriosta ravintolatilaan: Sinuhe egyptiläistä esittelevälle luennolle osallistui 248 innokasta kuulijaa ja Kiinan historiaan halusi perehtyä syksyn luennoilla kaikkiaan 1500 kuulijaa.
Kun kiinalaiset arkeologit olivat esittelemässä Ensimmäisen keisarin hauta-alueella tehtäviä tutkimuksia ja kaivauksia, yleisö tenttasi heitä iltakymmeneen saakka. Väkeä riitti kaikissa muissakin tapahtumissa, kuten lasten museopäivinä, Vapriikki Vintagessa ja Museoiden Yönä.
Vetovoimainen kulttuuritarjonta ja kulttuurimatkailu on tärkeää koko kaupungin menestykselle. Se ei tuo Tampereelle vain mainetta ja kunniaa vaan ihan selvää rahaa muidenkin kuin menestyvän museon omaan kassaan.
Suomen museoliiton 2013 Vaasan yliopistossa teettämässä tutkimuksessa selvisi, että jokainen kävijä jättää vierailunsa aikana kaupunkiin keskimäärin 32–37 euroa: hän käyttää majoitus- ja ravitsemuspalveluita, shoppailee jne.
Tässä karkeasti Terrakotta-armeija-näyttelyn taloudellinen kokonaisvaikutus: 123 453 kävijää x 32 € = 3 950 496 €, siis melkein neljä miljoonaa euroa tamperelaisten yritysten kassoihin! Tosin summa saattaa olla vieläkin suurempi, sillä Innolinkin Vapriikissa kesällä 2013 teettämä tutkimus osoitti, että Terrakotta-näyttelyn kävijät jättivät Tampereelle keskimäärin 70€.
Vapriikin viimevuotinen menestys näkyi positiivisesti myös Tampereen muissa museoissa, esimerkiksi Poliisimuseon kävijämäärät kohosivat 21 prosenttia. Samalla kerralla poikettiin siis muuallakin, kun kerran oli liikkeelle lähdetty. Jos joku pärjää, kaikki hyötyvät.
Viime syksyn asiakasvirtoja seuratessamme olimme myös kovin iloisia, kuinka kiinnostuneita vieraamme olivat myös Vapriikin muusta, pysyvämmästä tarjonnasta. Tampere 1918 -näyttely liikuttaa ja kiinnostaa edelleen, ja Aika leikkiä sekä Luonnontieteellinen museo ovat lasten ja perheiden suosikkeja. Lapset yritämme ottaa kaikessa suunnittelussa huomioon ja oli mukava huomata, että olimme siinä onnistuneet.
Vapriikin vuosi 2014 alkaa hieman rauhallisemmissa merkeissä. Museoon valmistuu uutta yleisö- ja näyttelytilaa yli 1000 neliömetriä keväällä 2014. Jo viime kesänä alkanut remontti on juuri nyt pahimmassa vaiheessaan, joka on tarkoituksella ajoitettu museovuoden hiljaisimpaan aikaan.
Uusi päänäyttelytila on juuri valmistumaisillaan ja olemme saaneet jo ovenraosta sinne kurkkia, miltä siellä näyttää. Monen sormet jo syyhyävät päästä uuteen tilaan työhön.
Vapriikin näyttelyvuosi jyrähtää varsinaisesti käyntiin maaliskuussa, jolloin avautuu kiehtova näyttely Afroditen maailma – rakkaus, kauneus ja erotiikka antiikin maailmassa. Jääkiekkomuseon valtaavat Urheiluidolit.
Vapriikkiin syksyllä muuttava Postimuseo ottaa pienen varaslähdön jo huhtikuussa ja tuo tamperelaisten ihailtavaksi ihanan nostalgisen näyttelyn Kuin silloin ennen – lasten elämää Rudolf Koivun kuvittamana. Kesän kynnyksellä avautuu Revontuli – säkenöivää eleganssia Pohjolasta, joka tempaisee katsojan mukaansa värikylläiselle 1960-luvulle ja Lenitan muotishow´n matkaan. Postimuseo avautuu Vapriikissa 6.9. 2014 ja aivan loppuvuodesta museokeskuksen tarjonta täydentyy vielä upouudella Kivimuseolla.
Näyttäisi siltä, että menestyksen ainekset ovat koossa myös vuodelle 2014. Tervetuloa tutustumaan!