Kyllä vain. Uskallan panna vaikka pääni pantiksi. No, tai jos ei sinulla, niin lapsuudenkodistasi varmasti löytyy. Nyttemmin ne tosin voivat lymytä jossain kaapin nurkassa, kun ne aikaisemmin olivat paraatipaikalla kirjahyllyssä tai piirongin päällä. Puhun nyt siis niistä 70-luvun Leningradin tuliaisista, suolakoista, pysteistä, kannuista, kipoista ja kupeista, joita ostettiin pilvin pimein Berjoška-kaupoista niillä runsailla ruplilla, joita oli saatu sukkahousuja, muovikasseja ja purukumia paikallisten kanssa trokaamalla. Lämpimästi suosittelen kaivamaan ne nyt esille ja tarkastelemaan niitä hieman uudessa valossa.
Lähempi tutkimus paljastaa näiden matkamuistojen olevan mitä hienointa ja korkealaatuisinta venäläistä posliinia, käsin maalattuja ja kullattuja, ei mitään tusinatavaraa. Pietarilaisiksi Lomonosovin tehtaan tuotteiksi ne tunnistaa pohjan punaisesta leimasta, LFZ. Tehdas oli Keisarillisen posliinitehtaan perillinen, joka säilytti tuotantonsa korkean laadun, perinteet ja käsityötaidon läpi koko neuvostoajan. Tehdas toimii edelleen, juuri sillä samalla paikalla Neva-joen rannalla, jonne keisarinna Elisabet sen vuonna 1744 perusti. Yritys otti vuonna 2005 uudelleen käyttöön vanhan nimensä, Keisarillinen posliinitehdas.
Monet astiastot ja koriste-esineet ovat olleet tuotannossa vuosikymmeniä, joukossa on edelleen monia tuttuja malleja. Erotuksena 70-lukuun on kuitenkin se, että jos silloin ei tiennyt mitä ja kuinka paljon olisi ruplillaan ostanut, nyt eivät ruplat tahdo riittää sen ensimmäisenkään kupin maksamiseen. Teeastiastosta saa pulittaa aikamoisen rahatukun. Käsityöllä ja laadulla on nykymaailmassa hintansa.
Luokaamme uusi maailma! -näyttelyn rakentamista. © Vapriikin kuva-arkisto
Vallankumouksen jälkeen Keisarillinen posliinitehdas kansallistettiin ja sana keisarillinen yritettiin kaikin tavoin unohtaa. Perustajakeisarinnan potrettikin kiikutettiin tehtaan museosta kiireesti piiloon. Lenin julisti taiteen kuuluvan kansalle ja myös posliinitehdas valjastettiin tähän suureen kansanvalistusprojektiin. Täällä syntyi uusi posliinitaide, joka julisti uusia ihanteita ja ajoi vallankumouksen aatteita ja asiaa. Venäläiset käyttävät siitä nimitystä agitaatioposliini.
Nykyään osa tuolloin syntyneestä posliinitaiteesta, muun muassa Malevitšin teekannu ja puolikuppi ovat maailmankuuluja venäläisen avantgarden klassikkoja. Niitä nähdään myös tulevassa Vapriikin näyttelyssä. Ja nämä ovat varmasti aitoja, koska ne on talletettu suoraan tuotannosta tehtaan museoon.