Museot mobiiliin!

Museokeskus Vapriikki tarttui loppuvuodesta 2016 hanakasti Tampereen ammattikorkeakoulun tarjoukseen lähteä kehittämään yhdessä mobiilipelejä. Pelien tekeminen yhteistyössä tietojenkäsittelyn koulutuksen ensimmäisen vuoden…

  • Julkaistu
    19.5.2017
  • Kirjoittanut
    Niklas Nylund

Museokeskus Vapriikki tarttui loppuvuodesta 2016 hanakasti Tampereen ammattikorkeakoulun tarjoukseen lähteä kehittämään yhdessä mobiilipelejä. Pelien tekeminen yhteistyössä tietojenkäsittelyn koulutuksen ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kanssa nähtiin mahtavana mahdollisuutena kehittää omaa osaamista mobiilipelien kiehtovassa maailmassa.

 

Projektissa syntyneiden pelien tavoitteena oli ohjata rennolla tavalla viiteen eri teemaan: luonnon ilmiöihin, pelien ikärajoihin, viestintään ja postimerkkeilyyn, Vapriikissa suunnistamiseen ja nukkejen salaisuuksiin. Museoiden osalta projektista vastanneena on ilo todeta, että opiskelijaryhmien kanssa on ollut todella hauskaa ja innostavaa työskennellä. Kaksikymmentäviisi huippulahjakasta tiimiä on tehnyt muutamassa kuukaudessa hämmästyttävän valmiita pelejä, etenkin jos huomioi että toimeksiannot olivat kaikkea muuta kuin helppoja.

Peliprojektissa mukana olleita pelejä palkittiin TAMK:n järjestämillä Pelimessuilla 16.5.

Opiskelijat ovat päässeet tekemään ja toteuttamaan, ja he ovat varmasti oppineet matkan varrella paljon. Mukaan valikoituneet perusopetuksen oppilaatkin kommentoivat pelejä matkan varrella useaan otteeseen ja uskoisin että kaikille kävi selväksi että testaaminen on pelikehityksen a ja o. Epäilisin kuitenkin että eniten on oppinut museokeskus Vapriikin ja Postimuseon väki. Me työtavoiltamme ehkä vähän pölyttyneet museotutkijat olemme päässeet seuraamaan lähietäisyydeltä huippulahjakkaiden opiskelijoiden työskentelyä ketterän kehityksen hengessä. Tulevaisuuden työelämä vaatii ennen kaikkea innostusta ja intohimoa, eikä kumpaakaan tuntunut puuttuvat pelintekijöiltä. Onneksi osa siitä tarttui meihin museotutkijoihinkin!

 

Koska hyviä pelejä oli paljon, oli niistä parhaiden valitseminen vaikeaa. Jaoimme viisi kunniamainintaa, yhden jokaiselle alatoimeksiannolle, ja lisäksi asiakkaan parhaan pelin palkinnon. Joissakin peleissä puhutteli viimeistellyn pelattavuuden lisäksi tuore näkökulma aiheeseen. Viestintäteemaa postinkuljetuslennokkien kautta käsittelevä Drone Post onnistui tekemään postin kuljetuksesta mukaansatempaavan pelin, jonka eri tasot on mietitty loppuun asti graafiselta ilmeeltään ja vaikeusasteeltaan.

Vaprenturessa seikkailevat Vilhelmi ja museokoira Musti.

Toisaalta halusimme pelejä jotka innoittavat käymään museoissa ja oppimaan niistä lisää. Museokeskus Vapriikin näyttelyistä kertova Vaprenture on monipuolinen, sekä lapsia että aikuisia innostava, tarinallinen minipelikokoelma. Sympaattinen peli esittelee kivalla tavalla museokeskus Vapriikin monipuolista näyttelytarjontaa ja sitä voi hyödyntää erilaisten vierailijaryhmien tukena. Tärkeänä pidimme myös sitä, että peliä voi jatkossa laajentaa.

 

Osa pelikehitysryhmistä onnistui yllättämään toimeksiantajan täysin. Nukketeemasta kunniamaininnan saanut October 7th on kunnianhimoinen ja täysin sisällön ehdoilla toteutettu peli, johon on sisällytetty luontevasti ja oivaltavasti Nukkekekkerit-näyttelyn elementtejä. Peli laajentaa näyttelyn Jokilinna-pienoismallin sisältöjä kiinnostavalla tavalla. Pelin mieleenpainuva visuaalisuus ja tunnelmallinen äänimaisema tukevat käsikirjoitusta.

Ready Steady Stampissa sukelletaan välillä myös 80-luvulle.

Halusimme myös pelejä jotka sekoittavat luontevasti hauskanpitoa ja oppimista. Pelimuseolle toteutettu Ready Steady Stamp! vie ikärajojen äärelle hauskasti ja vaivattomasti, mutta laittaa samalla pohtimaan niiden perusteita. Peli on visuaalisesti viimeistelty ja siinä on erityisen toimiva äänisuunnittelu, ja toivomme että se löytää tulevaisuudessa käyttöä pelikasvatuksen työkaluna

 

Luontoteeman kunniamaininnan lisäksi Vapriikin vaativan raadin parhaana pelinä palkittu Fungus Frenzykin yhdistelee sekin huumoria ja tietoa hauskalla tavalla. Pelin opetuspuolta ei alleviivata vaan se on luonteva osa peliä. Humoristisuus ja positiivisuus tekevät pelistä helposti lähestyttävän ja sen pelaamista voi suositella hyödyllisenä valmistautumisena syksyn sienisesonkiin.

World of Stampsissakin pääsee leimaamaan!

Myös pelaajat ja pelintekemisen ammattilaiset valitsivat omat suosikkinsa. Valinta osui kummassakin tapauksessa upeasti toteutettuun postimerkkipeli World of Stampsiin. Näyttävä peli toimii mobiilissa erittäin sujuvasti, joten sitä on ilo pelata. Se, että palkinnot jakautuivat näinkin monen eri pelin välillä, kertonee osaltaan opiskelijoiden tekemien pelien korkeasta tasosta.

 

Kaikki projektissa tehdyt pelit on koottu TAMK:n peliportaaliin ja ne ovat ladattavissa maksutta Google Play -kaupasta. Pelit ovat ladattavissa vain Android-puhelimille.

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!