Musti-kerho

Musti-kerho kokoontui vuoden 2019 ensimmäiseen kerhotapaamiseen Postimuseon toimistoon la 12.1.2019. Paikalle tuli 32 kerholaista, jotka pääsivät tutustumaan Postimuseon toimistotiloihin, arkistoon ja kirjastoon Postimuseon museolehtori Emilia Laulaisen ja tietoasiantuntija Mikko Nykäsen sekä Vapriikin museolehtori Sallamari Angerian johdolla. Kerholaiset tutustuivat kolmessa ryhmässä postimerkkien tutkimiseen ja käyttöön niin arkistossa, kirjastossa ja askartelupajassa.

Arkistopisteellä tietoasiantuntija Mikko Nykänen antoi kerholaisille salapoliisitehtävän: kerholaisten tuli selvittää arkistoaineistojen avulla maalaiskirjeenkantajan reittiä ja sitä, mistä ja milloin eräs vanha kirje on postitettu. Ei muuta kuin hihat heilumaan ja selvitystyöhön!

Kerholaiset eivät olleet ensimmäistä kertaa salapoliisi- ja selvitystehtävissä, vaan osasivat heti alkaa etsiä tietoa kirjeen kulusta. Tässä tutkitaan, millaista reittiä kirje on kulkenut aikoinaan lähettäjältä vastaanottajalle. Ja tietysti mysteeri saatiin yhteistuumin ratkaistua!

Emilia Laulaisen ohjaamalla kirjastopisteellä perehdyttiin postimerkkeihin ja niiden tutkimiseen. Emilian alkuohjeistuksen jälkeen kerholaisten tehtävänä oli valita mieleinen postimerkki ja selvittää sen nimi, aihe, julkaisuvuosi ja nykyinen arvo.

Selvitystyössä tarvittiin pino postimerkkikatalogeja sekä niiden lisäksi uteliaisuutta, yhteistyön voimaa, hieman vaivannäköä ja ripaus kekseliäisyyttä. Tehtävä oli monelle helppo, sillä näitä ominaisuuksia ei kerholaisilta puutu!

Askartelupisteellä tehtiin vielä Sallamari Angerian johdolla postimerkkitaidetta, kun kerholaiset pääsivät askartelemaan Terveiset Postimuseosta -kortin vanhoja postimerkkejä hyödyntäen.

Ensin kuultiin hieman postimerkkien käytöstä, niiden kuva-aiheista ja suunnittelusta, sen jälkeen ryhdyttiin tonkimaan mieleisiä merkkejä omaa korttia varten. Joku valitsi kasasta historia-aiheisia merkkejä, jossain kortissa teemana olivat vanhat ja pienet siniset suomalaiset postimerkit, jonkun korttia koristivat luontoaiheiset värikkäät postimerkit. Onneksi postimerkeistä löytyi valinnanvaraa jokaiselle!

Valmiit kortit koristeltiin vielä vanhoilla leimoilla, tarroilla sekä omilla teksteillä ja piirroksilla. Ja sitten tulikin valmista! Pienikin paperinkappale eli postimerkki osoittautui monen kerholaisen mielestä todella kiinnostavaksi, kun siihen pääsi perehtymään tarkemmin asiantuntijoiden kanssa eri teemoilla.

Helmikuun kerhotapaamisen teemana olivat lepakot! Ohjelmassa oli luontotohtori Tomi Kumpulaisen pitämä lasten lepakkoaiheinen tiedeluento, jolle osallistui yhteensä 44 kerholaista sekä 23 perheenjäsentä. Jännityksen lisäämiseksi luento pidettiin hämärässä auditoriossa eli seuraavaksi sammuivat valot.

Luennollaan Tomi kertoi kerholaisille mielenkiintoisia faktoja eri lepakkolajeista, lepakoiden ruumiinrakenteesta, ruokavaliosta, lentotaidosta ja kaikuluotauskyvystä. Tarinoita värittivät paitsi aidot lepakkonäytteet myös runsas video- ja kuvamateriaali.

Eniten kiinnostusta herättivät verta imevät lepakkolajit. Tomi kertoi, että maailman yli tuhannesta lepakkolajeista vain kolme kykenee pistämään terävillä etuhampaillaan reiän ihmisen tai eläimen ihoon ja imemään siitä verta ravinnokseen. Muutkin lepakkolajit osaavat kyllä tarvittaessa puolustautua puremalla, mutta ne eivät ime verta lainkaan. Tässä kysellään, tuntuuko lepakon purema samalta kuin verikokeen ottaminen. Tästä luontotohtorilla ei ollut omaa kokemusta!

45-minuuttisella luennolla opittiin yhtä ja toista lepakoista: suurin osa lepakoista syö hyönteisiä, suurimpien lepakoiden siipien kärkiväli on lähes 1,5 metriä ja lepakot käyttävät takajalkojaan lähinnä pää alas päin roikkumiseen ja lennosta ötököiden pyydystämiseen. Lepakot ovat myös ainoita nisäkkäitä, jotka osaavat lentää. Aika mielenkiintoista! Luennon jälkeen moni kerholaisista tuli tutkimaan Tomin mukanaan tuomia lepakkonäytteitä tai jatkoi lepakoihin tutustumista Luonnontieteellisessä museossa ja Dracula-näyttelyssä.

Maaliskuussa Musti-kerholaiset kokoontuivat Sara Hildénin taidemuseolle ja tutustuivat amerikkalaistaiteilija Kiki Smithin Procession-näyttelyyn kuvataiteilija Henriikka Kontimon (kuvassa) johdolla. Paikalle pääsi 34 kerholaista.

Pääsimme tutustumaan Henriikan pitämällä kierroksella Kiki Smithin eläinaiheisiin veistoksiin, maalauksiin ja gobeliineihin eli kudottuihin seinävaatteisiin. Monitaituri Smith on hyödyntänyt teoksissaan monia erilaisia materiaaleja ja keskittynyt taiteessaan erityisesti eläinten ja taivaankappaleiden kuvaamiseen. Tässä muistellaan aurinkokuntamme planeettoja ja niiden järjestystä.

Kierroksen päätteeksi tulimme suuren, mustavalkoisen eläinaiheisen työn äärelle. Kerholaiset odottavat jo malttamattomina, millainen tehtävä tähän taideteokseen liittyy!

Kerholaisille jaettiin mustat paperit ja valkoiset kynät ja tehtäväksi annettiin piirtää paperille jokin näyttelystä tuttu eläin tai oma lempieläin. Ei muuta kuin töpinäksi! Piirsiköhän kukaan muuten Musti-koiraa..?

Kun eläinkuva oli piirretty, Henriikka antoi kerholaisille lisäohjeita. Seuraavaksi piti napata vieruskaveri, laittaa molempien paperit vierekkäin ja yhdistää eläinpiirrokset toisiinsa siten, että myös paperien taitoskohtaan tulisi jokin yhteisesti piirretty eläinhahmo. Ja sen jälkeen piti yhdistää paperit vieressä istuvan parin kanssa, ja sen jälkeen seuraavan parin kanssa, ja vielä seuraavan parin kanssa..

Yhteistyö sujui mallikkaasti ja lopputuloksessa näkyi runsaasti erilaisia eläinhahmoja linnuista perhosiin, susista jäniksiin ja kissoista kaloihin. Kerholaisten yhteistyönä syntyi lopulta superpitkä, 34-osainen eläinpiirroskuvaketju, joka oli lopulta pidempi kuin esillä ollut Kiki Smithin originaaliteos!

Huhtikuun kerhotapaaminen järjestettiin Vapriikin kuva-arkistossa la 13.4. Paikalle tulleet 31 kerholaista pääsivät tutustumaan kuva-arkiston tiloihin ja kuvatutkijoiden työhön tutkija Reetta Tervakankaan (oik.) ja kokoelmapäällikkö Teemu Aholan (kesk.) johdolla.

Lähdimme kahdessa ryhmässä kiertämään kuva-arkiston tiloja ja pääsimme kurkistamaan mm. vedosholviin, kuvien vastaanottotilaan ja valokuvausstudioon. Tässä ollaan vedosholvissa ja Reetta esittelee, miten vanhoja valokuvia säilytetään kuva-arkiston tiloissa erityisolosuhteissa ja yksittäin pakattuna. Tarkkuus ja täsmällisyys on erityisen tärkeää, sillä kuva-arkistossa säilytetään yhteensä melkein 2 miljoonaa kuvaa!

Sen lisäksi, että kuva-arkistossa säilytetään, tutkitaan ja esitellään valtavan isoja kuvakokoelmia, kuvia saadaan koko ajan lisää lahjoituksina ja itse kuvaamalla. Vapriikin valokuvaaja tallentaa eli dokumentoi vaikkapa Tampereen katunäkymiä tai kuvaa täällä kuvausstudiossa esimerkiksi näyttelyihin tulevia museoesineitä, kuten tässä kuvassa näkyvää suurikokoista maalausta.

Kuva-arkistossa paikkojen nuuskimisen jälkeen suunnattiin Vapriikin työpajatilaan, jossa Reettalla ja Teemulla oli kerholaisille tehtävä: esillä oli 1960-luvulla otettuja lasten elämään liittyviä kuvia, joita kerholaisten tuli tutkia ja verrata nykypäivän lapsuuteen. Aluksi Reetta kertoi, miten kuvia kannattaa tarkastella, jotta niistä saa selville mahdollisimman monipuolisesti erilaisia asioita.

Seuraavaksi laitettiin kerholaiset hommiin! Eteen tuli nippu 1960-luvun lasten koulunkäyntiä, talvi- ja kesäharrastuksia ja muuta lasten arkea esitteleviä kuvia. Ensin tutkittiin, mitä kuvissa tapahtuu, sen jälkeen kerholaiset pääsivät vertaamaan 50 vuoden takaista lapsuutta nykypäivään. Tässä pohditaan, miten vaikkapa kesäharrastukset uiminen ja pihaleikit ovat muuttuneet vuosien varrella, mitä yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia niissä on ja mitä nykyaikana tällaisessa tilanteessa lapset tekisivät.

Eräs ryhmä sai pohdittavakseen, miten kouluarki on muuttunut 1960-luvusta. Ainakaan kouluruokailussa ei enää annostella ruokaa suoraan ämpäristä! Kerholaiset tekivät muitakin hyviä huomioita tarkkaavaisesti kuvia tutkimalla ja vakuuttivat Reettan ja Teemun salapoliisitaidoillaan.

Toukokuussa Musti-kerholaiset pääsivät tutustumaan Timo Sarpanevan Ambiente-kankaisiin Museo Milavidassa opas Jennin johdolla. Nyt sai puhtailla tassuilla vaikka vähän hypistellä museokokoelmien iäkkäitä kankaita! Pohdittiin myös hieman mitä abstrakti taide tarkoittaa ja kuinka ihan vahingossakin voi syntyä hienoja taideteoksia.

Kauniin kirjavien ja värikkäiden kankaiden kanssa sai käyttää myös hieman mielikuvitustaan: näkyi merimaisemaa, kesäistä koivikkoa, syksyistä peltoa, hirven sarvia ja muutama lintukin! Ja kaikkea sai ihailla upean tyynymeren keskeltä…

Seuraavaksi siirryttiin ulos upeaan ulkoilmaan jossa sormet jo syyhysivät päästä maalaamaan Sarpanevan tyyliin tutun TAITEn museolehtori Janinan seurassa. Janina ohjeisti kerholaisia pukemaan ylleen upouudet taiteilijatakit ja levittäytymään nurmikolle mitä kummallisempien maalaustarvikkeiden kanssa…

Sitten ryhdyttiin tuumasta toimeen! Mitä upeammat värit ilmestyivät hetkessä paperille kun Sarpanevan Tampereella Lapinniemessä painetut kankaat ja Näsinkallion aurinkoinen kesäpäivä yhdistyivät. Luonnon helmassa kaupungin keskellä uusi sukupolvi löysi Ambienten, eli tunnelman.

Milavidan nurmikko peittyi nopeasti erilaisiin suteihin, maaleihin, pipetteihin, telohin, pumppupulloihin, kuplamuovin paloihin sekä pitsipapereihin. Jopa leluautojen renkaita käytettiin kuvioiden painamiseen!

Lopulta meno yltyi jo hieman rajummaksi: taiteilijantakkeihin saatiin lisää uskottavuutta kun maali roiskui myös hieman ”vahingossa” niihinkin… Mutta rapatessa roiskuu ja hauskaahan se oli kun ei oltukaan sisällä eikä tarvinnut varoa!

Musti-kerholaisten reipas mieli ja heittäytyminen tuottivat kovasti iloa Jennille, Janinalle ja uudelle kerhotäti ja museolehtori Iitalle joka pääsi ensimmäistä kertaa ihan itse huolehtimaan päivän kulusta, ja hienosti se kuluikin!

Loistavat, hohtavat ja kimaltavat värit tanssivat paperilla auringonpaisteessa teosten kuivuessa kotiinlähtöä varten. Mutkia kotimatkaan teetti kuitenkin kerhotapaamisen jälkeen alkava Museoiden Yö johon matkaa sai jatkaa vaikkapa vanhempien kanssa.

Musti-kerhon kesäretki järjestettiin Työväenmuseo Werstaalla missä tutustuttiin  Finlaysonin puuvillatehtaan arkeen yli sata vuotta sitten! Meitä historian havinaan johdattivat tehtaantyttö Hilma ja museolehtori Olli. Ennen ukkosen jyrinää päästiin kiertelemään vähän ulkonakin vanhan tehtaan rakennuksia tarkistamassa.

Finlaysonin alueelta löytyikin paljon vanhoja jälkiä ja kummallisuuksia – oli ovia jotka eivät johtaneet mihinkään, kelloja joista puuttui viisareita ja jännittävä rata jota pitkin oli kulkenut Pässi… mutta eipä vanhaa vainukoiraa Mustia niin vaan hämätäkään! Tämä Pässi oli nimittäin tehtaan halkoja kuljettanut pieni veturi eikä suinkaan mikään historiallinen kotieläin.

Välillä meno äityi aivan villiksi! Hilma ja Olli halusivat kokeilla olisiko Mustilaisista tehtaanlasten haastajiksi konkkauskilpailuissa. Eihän siinä ehtinyt edes kissaa sanoa kun kaikki olivat jo suorastaan lentäneet maaliviivan yli!

Hilma, joka itse asuu Amurin työläiskorttelissa koko perheensä kanssa, halusi myös näyttää Mustilaisille tehtaanjohtaja Alexander von Nottbeckin hienon palatsin. Niinpä osa joukosta hiipi salaa porttien läpi suoraan palatsin puutarhaan ihastelemaan sen suuruutta, ja ehkä myös ihmettelemään Hilman kodin pienuutta.

Sisällä Työväenmuseo Werstaalla päästiin askartelemaan perinteisiä voimistelevia sätkynukkeja. Niillä ne tehtaanlapsetkin aikoinaan leikkivät!

Hetkessä koko työpajatila olikin mullin mallin kun ryhdyttiin tuumasta toimeen. Kynät, sakset ja liimat pääsivätkin oikein ammattilaisaskartelijoiden käsittelyyn.

Sätkynuket sai myös vaatettaa ihan aidoilla Tampereella valmistetuilla Finlaysonin kankailla. Nyt kun Tampereen historiallinen tehdas ei ole enää toiminnassa niin ne ovatkin oikeita keräilyharvinaisuuksia! Ei voisi nukeillakaan paljon hienompia vaatteita olla.

Kesäretki Werstaalle oli oikein antoisa ja siellä opittiin paljon uutta entisajan elämästä Tampereella. Osat nukeista valmistuivat ajallaan mutta toiset Mustilaiset tekivät niin siistiä ja tarkkaa työtä että heille annettiin loput materiaalit kotiin mukaan pieneksi kesäpuuhasteluksi.

Heinäkuun helteillä Musti-kerholaiset kutsuttiin Pyynikin kesäteatteriin katsomaan Tatun ja Patun Suomi -näytelmää. Tällä kertaa teatteriretkelle sai tulla koko laumansa kanssa niin halutessaan, ja monta meitä olikin! Joukossa oli myös paljon ensikertalaisia, ja niin näytelmän alkaessa yleisön joukossa alkoikin innostunut kuhina – katsomohan pyörii! Tämä Euroopan ensimmäinen sähköisellä koneistolla toimiva katsomo täyttääkin tänä vuonna 60 vuotta!

Näytelmä oli hurjan hauska ja otti erinomaisesti myös yleisön mukaan ilonpitoon. Kaikenlainen nauraminen ja eläytyminen oli ei vain suotavaa, vaan myös toivottavaa! Pyörivän katsomon kyydissä matkasimme koko Suomen halki Tatun ja Patun opastamina. Erityistä innostusta herättivät railakkaat sivuhahmot, kuten Norppa, Hirvi ja Joulupukki, sekä tietysti Mörkö!

Näytelmän jälkeen olikin tarjolla harvinaista herkkua, nimittäin saimme lahjaksi Pyynikin teatterisäätiön toiminnanjohtaja Hanna Suurhaskolta yksityisen kierroksen kulissien taakse. Selvitimme myös kuinka kuva liitutaululla vaihtui kesken näytöksen, miten lavasteiden seiniä siirretään ja tietysti, kuinka huussista pääsee ulos takakautta.

Iloiseen joukkoomme liittyivät vielä näytelmän ohjaaja Janne Jämsä sekä tähdet Samuel Kujala, Verneri Lilja, Jenni Helenius ja Inke Koskinen. Heiltä saimme kysellä vielä polttavimmat kysymykset – olitteko lukeneet Tatua ja Patua ennen näytelmää? Kuinka teidät valittiin mukaan? Erityisesti kuitenkin askarrutti oliko Tatun vaahtosammutin ihan oikea, ja olihan se!

Elokuisen auringon vielä lämmittäessä Mustilaiset kokoontuivat tuttuun ja turvalliseen Muumimuseon hämärään.  Iltapäivä aloitettiin opastetulla kierroksella Muumianimaatiot – Seikkailuja ja turvallisuudentunnetta -näyttelyyn Maija-hemulin johdolla, ja kuinkas sitten kävikään…

Kierroksella kerholaiset pääsivät tutkailemaan muumianimaatioiden historiaa, alkaen mustavalkoisesta saksalaisanimaatiosta kuudenkymmenen vuoden takaa, aivan tämänvuotiseen suomalaisanimaatioon saakka! Muumilaaksosta innostusta hakien päästiin itsekin askartelemaan hauskoja pala-animaatioita. Jokainen sai sitten suunnitella oman uniikin hahmonsa.

Hahmojen hauskat animaatioseikkailut sai kuvata mitä erikoisempia taustoja vasten. Osa hahmoista seikkaili myrskyisellä merellä, toiset sisällä muumitalossa ja muutama Yksinäisten Vuorten pelottavilla rinteillä.

Kun animaatiot oli kuvattu, pääsivät hahmot joko mukaan kotiin tai asustamaan Muumimuseon ateljeen seinälle muiden ystäviensä seuraan. Siellä joka pikku ötökällä, tahmatassulla ja esi-isällä on luvassa yhtä suuret juhlat kuin Itsevaltiaalla konsanaan!

Syyskuun syksyisessä säässä Musti-kerholaiset pääsivät suojaan sateelta tutustumaan aivan erityisen hienoon paikkaan, nimittäin Tampereen Raatihuoneeseen! TAITEsta tuttu Janina johdatti kerholaisia salista toiseen kertoen mitä mielenkiintoisempia juttuja tästä uusrenesanssilaisesta helmestä.

Koko suuri talo vilisi väkeä kun yli 40 kerholaista saapui paikalle. Lisäksi vanhemmille järjestettiin ihan oma kierros. Välillä tunnelma oli hyvinkin tiivis, kun taas suurimmissa saleissa tilaa riitti vaikka kärrynpyörien tekemiseen. Pääsimme kurkistamaan myös salaiseen aarrekammioon, josta ei kylläkään löytynyt kuin hetkellisesti yksi Aarre.

Näissä upeissa puitteissa kattokruunujen alla kuulimme hurjan todentuntuisia tarinoita kummituksista jotka asustavat Raatihuoneella. Niiden inspiroimana Mustilaiset pääsivät sepittelemään omia kummitustarinoitaan tai selittämään näiden mystisten tapahtumien todellista luonnetta.

Lopuksi vielä nostettiin perinteinen malja Tampereelle pillimehujen muodossa. Jos aikaa jäi, sai värittää mieluisensa Raatihuoneen sekä kierrellä vielä vapaasti autioilla käytävillä. Kyllä nyt kelpaa katsella Keskustorilta Raatihuoneen parveketta kun tietää mitä sisältä löytyy!

Sugoi! Lokakuun kerhokokous pidettiin Tampereen taidemuseolla jossa joukko riemukkaita Musti-kerholaisia pääsi tutustumaan mangan luojan Osamu Tezukan elämäntyöhön. Vauhtia ja vipinää riitti kun koko kerho ahtautui näyttelytilaan, ja vanhempia ja muita perheenjäseniäkin oli otettu tällä kerralla reippaasti mukaan Miikka-oppaan kierrokselle!

Kun Miikka oli saatellut Musti-kerholaiset mangan saloihin niin Taiten tuttu ja turvallinen Janina otti ohjat haltuunsa. Niin ryhdyttiin taas piirroshommiin! Tällä kertaa ohjeistuksena piti piirtää muun muassa omia sarjakuvia ja mangalle tyypillisiä silmiä.

Taidetta vanhoilta konkareilta syntyi hurjaa vauhtia, onhan tämä meille tuttu juttu, mutta tuttua oli myös yksi ongelma –  missä ihmeeessä ovat aina kaikki kumit?! Onneksi ratkaisu keksittiin tähänkin ongelmaan, nimittäin tulevaisuudessa Musti saattaa palkita museokäynneistä myös pyyhekumilla…

Janina ja Iita olivat jälleen kerran haltioissaan Mustilaisten taidetöistä. Ennen lähtöä jokainen niistä piti näyttää kerhotädeille että pääsimme kunnolla ihastelemaan upeiden tassujen jälkiä!

Marraskuun sateisena sunnuntaina Musti-kerholaiset kokoontuivat jo hyvinkin tuttuun Sara Hildénin taidemuseoon. Juhani Harrin näyttelyn maailmaan meidät opasti teatteri-ilmaisun ohjaaja Jarmo Skön. Näyttelyssä päästiin tutkailemaan, mitä kaikkea esinelaatikoiden sisältä löytyykään.

Linnut olivat selkeästi Harrin mieleen, sillä niitä löytyi useasta teoksesta. Moni esinelaatikoista oli aika surumielisiä, kerholaiset totesivat, ja opas Jarmo oli samaa mieltä. Yht’äkkiä hirveä ukkosmyrsky täytti salit jylinällään, kun Musti-kerholaiset saivat luvan kanssa metelöidä. He tekivät venettä esittävään taideteokseen, käsillään, jaloillaan ja suullaan, myrskyisän äänimaailmaan. Koko lattia tärisi!

Alakerrassa esillä oli hieman erilaisia asetelmia. Tämä pieni, pörröinen norsu oli matkannut kaukaa, niin kuin itseasiassa kaikki teoksen tavarat. Musti-kerholaiset yhdistivät norsun heti leikkimiseen. Yhdessä tuumin, päädyttiin siihen, että tämä taideteos ei ollut lainkaan surumielinen ennemminkin iloinen.

Kierroksen jälkeen päästiin esineteatterin kimppuun. Kerholaiset oppivat, että esineteatteri on yksi nukketeatterinmuoto. Pian pöytä olikin täynnä mitä arkipäiväisempiä esineitä, jokainen sain valita niistä yhden. Askarruttavia kysymyksiä oli esimerkiksi: missäköhän villasukalla on silmät ja miten kumihanska liikkuu?

Kädet nousivat rivakasti pystyyn, kun oli Mustilaisten vuoro näyttää, miten heidän esineensä heräävät eloon. Joidenkin mielestä tehtävä oli aluksi hieman hankala, mutta onneksi kerholaisilta ei mielikuvitusta puuttunut ja lopulta kaikki esineet saivat uuden elämän.

Lopuksi nähtiin tarina teesiivilästä ja suurennuslasista. Vai olivatko ne sittenkin Sammakko ja Pekka? Opas Jarmo sepitti taustalla hupaista tarinaa, ja kaksi Mustilaista saivat hienosti esineensä liikkeelle ja vuorenvalloitus puuhiin. Esitys sai muilta raikuvat aplodit!

Vihreäpaitaiset tontut täyttivät Vapriikin, kun vuoden viimeistä kerhotapaamista ja Musti-kerhon pikkujouluja vietettiin kahdeksas joulukuuta. Aluksi Mustilaiset pääsivät tutustumaan Virpi Pekkalan loihtimiin joulukortteihin Postimuseon pienoisnäyttelyssä Postimuseon museolehtorin Emilia Laulaisen kanssa. Korttien ja dioraamojen teemat olivat niin perin pohjin jouluisia, että joulutunnelmaan pääseminen ei ollut kenellekään haaste!

Liimat ja mallit vain viuhuivat, kun harjaantuneet kerholaiset pääsivät tositoimiin.  Lumiukon nenä ja silinteri löysivät ennätysvauhtia paikkansa joulukortista. Pian alkoi kuiske joululeimoista, kirjekuorista ja postimerkeistä kiirimään pajatilassa.  Jotkut olivat jo ennestään lähettäneet joulukortteja, mutta monelle tämä oli ensimmäinen kerta. Milloinkohan kirjeet ovat perillä, Mustilaiset miettivät.

Korttien valmistuttua oli odotettujen joululeimojen vuoro! Tampereen joululeimakilpailun voittaja, hilpeän näköinen joulupukki oli kerholaisten mieleen. Leimauksen jälkeen siirryttiin ravintola Valssiin piparille ja mehulle. Olihan tässä jo tarpeeksi rehkittykin.

Mutta mitäs sitten tapahtuikaan? Museolehtori Iitan johtama Mustilaisten joulukuoro sai paikalle itse Joulupukin! Pukin lahjasäkki osoittautui hirmu painavaksi. Onneksi sali oli täynnä reippaita, auttavaisia ja kilttejä kerholaisia. Senköhän takia lahjasäkki niin hirveästi painoikin…

Sitten olikin lahjojen vuoro. Joulupukki ja kerholaiset saivat aikaan Musti-jonon, jossa lyhimmät olivat edessä ja pisimmät takana. Jonon muodostaminen vaati tarkkaa mittailua, mutta lopulta kaikki löysivät paikkansa. Pisimpien joukosta kuului supinaa siitä, riittäisivätkö lahjat, mutta kyllä Pukki tietää! Mitähän upeista lahjakääröistä oikein paljastui?

Suklaata, tonttuja, vihkoja, karkkia ja paljon muuta! Hymy oli Mustilaisilla herkässä lahjojen avautuessa. Kun viimeiset piparit oli syöty ja mehut juotu, oli Joulupukin aika lähteä. Musti-kerholaiset saattelivat Pukin matkaan raikuvalla laululla. Sitten sanottiinkin jo heipat ja toivoteltiin hyvät joulut! Nähdään taas ensi vuonna!