Postimuseo ja Rupriikki: Liikkeelle! – Uuteen kotiin
Postimuseon ja Mediamuseo Rupriikin yhteinen näyttely kertoo inhimillisen näkökulman kodin jättämisen tuskasta sekä uuden kodin rakentamisesta. Esillä on kokemuksia Karjalan evakoilta sekä humanitäärisistä syistä Suomeen muuttaneilta pakolaisilta, joista kaikki ovat jättäneet entisen kotinsa pakon sanelemana.
24.4. —
15.11.2015
Näyttelyssä esiteltävien karjalaisten kokemukset ovat melko yhteneväisiä. Koti Karjalassa jouduttiin jättämään kahteen kertaan, ensin talvisodan aikana ja sitten sodan päätyttyä. Uuteen kotiin sopeutumista helpottivat muun muassa muiden karjalaisten sijoittuminen samalle paikkakunnalle, yhteisöllisyys, iloinen mieli, optimismi, kulttuurielämä ja talkootyöt.
Chilestä, Irakista ja Somaliasta muuttaneiden pakolaisten tarinat ovat karua kertomaa. Pelko ja epävarmuus täyttivät kotimaassa mielen. Pakomatka oli monelle heistä vaarallinen. Myös näyttelyn pakolaisten sopeutumista uuteen kotiin helpottaa yhteisöllisyys, sosiaalinen mieli ja erilaiset harrastukset. Suomen kielen oppiminen auttaa tulevaisuuden suunnittelussa.
Näyttelytilassa on SPR:n katastrofirahaston keräyslipas.