Arkisto

Postimuseo: Salaisuuksin suljettu

Kirjeiden Tom of Finland
6.9.2014 — 29.3.2015

Postimuseon Salaisuuksin suljettu – kirjeiden Tom of Finland -näyttely valottaa taiteilija Touko Laaksosen henkilökuvaa hänen kirjeenvaihtonsa kautta.

Näin tehtiin Tom of Finland -postimerkit

'Arkissa kuvataan aistillista elämisen voimaa ja ylpeyttä itsestä. Sitä tässä pohjoisessa maassa ei ole koskaan liikaa', Timo Berry kuvailee. Pienoisarkissa on kolme 1. luokan tarrapostimerkkiä.

Touko Laaksonen

Näyttely valottaa taiteilija Touko Laaksosen henkilökuvaa hänen kirjeenvaihtonsa kautta. Näyttely esittelee taiteilijan suurelle yleisölle kokonaan tuntemattomasta näkökulmasta.

Homoeroottisesta taiteesta maailman maineeseen nousseen Laaksosen takaa paljastuu elämän menoa pohtiva, hienostunut ja vaatimaton mies. Laaksosen kirjeenvaihto oli runsasta ja kattaa kuusi vuosikymmentä 1940-luvun alusta kuolinvuoteen 1991 saakka. Kirjeet ovat nyt ensi kertaa esillä. Näyttely toteutetaan yhteistyössä Tom of Finland Foundationin (Los Angeles), Taiteen edistämiskeskuksen ja Sarjakuvantekijät ry:n kanssa.

Postimerkki

Tom of Finlandista julkaistiin 8.9.2014 kolme postimerkkiä sisältävä postimerkkiarkki. Hänen korostetun maskuliiniset homoeroottiset piirroksensa ovat nousseet omassa tyylilajissaan ikoniseen asemaan.

Tom of Finland ehti tehdä uransa aikana yli 3 500 piirrosta. Postimerkkiarkkiin päätyneet kaksi piirrosta ovat valinneet merkin suunnitellut graafikko Timo Berry ja Susanna Luoto, joka edustaa Los Angelesissa toimivaa Tom of Finlandin nimeä kantavaa säätiötä Suomessa.

Kuvien oikeudet Tom of Finland Foundation.

Näyttely on postimuseon näyttely. Uusi Postimuseo avautui Tampereella museokeskus Vapriikissa syyskuussa 2014.

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!