Haiharan kartanon kanalasta Vapriikkiin
Nukkemuseon tarina sai alkunsa Haiharan kartanon omistajan Gunvor Ekroosin keräilyharrastuksesta. Kartanonrouva alkoi keräillä nukkeja 1960-luvulla saatuaan tuttavaltaan lahjaksi pikkuruisen hopi-intiaanien nuken. Nukkeja kertyi kartanon hyllyille ja sohville satamäärin. Kerrotaan, että viimein puoliso Thorsten Ekroos totesi: ”Nyt on valinta edessä: joko minä tai nuket!”
Gunvorin nukeille kunnostettiin sievä mökki Haiharan kartanon vanhasta kanalasta. Siellä avattiin ensimmäinen nukkenäyttely 14.9.1966. Haiharan nukkekansan tie kulki Haiharasta Hatanpään kartanoon vuonna 1994. Siellä Nukke- ja pukumuseo toimi yli kymmenen vuotta Marketta Franckin tarmokkaassa johdossa. Nykyään Haiharan museokokoelmasta huolehtii Tampereen museot. Nukkekokoelman helmiä pääsee nyt ihastelemaan ja ihmettelemään Vapriikin Nukkekekkerit-näyttelyssä.
Gunvor Ekroosin nukeille avattiin ensimmäinen nukkenäyttely Haiharan kartanon vanhassa kanalassa 1966.
Nukke haastaa tutkijan
Ajauduin 2000-luvun alussa töihin Nukke- ja pukumuseoon, joka toimi silloin Hatanpään kartanossa. Teatterinuket ja nuken tekeminen kiinnostivat minua, mutta muuten nukkekulttuuri oli minulle vieras. En ollut pikkutyttönä juurikaan leikkinyt nukeilla. Muistan saaneeni viisivuotiaana joulupukilta vauvanuken. Kookas ja kömpelö muovivauva ei kiinnostanut minua yhtään, ja yritin tarjota sitä huomattavasti vanhemmalle veljelleni huonolla menestyksellä. Leikkimätön nukke on edelleen kuin uusi ja asuu toimettomana lapsuuskotini ullakolla. Ala-asteella Daisy-nukke taisi olla lempinukkeni. Barbie-nukkea en koskaan saanut, vaikka se olisi ollut mieleinen. Äitini mielestä Barbie oli sopimaton leikkikalu.
Vuosien kuluessa Haiharan kokoelman nukkeväki on tullut tutuksi. Kokoelmaan kuuluu tosin nykyään n. 5000 nukkea, joten aivan kaikkien kanssa en ole sinunkauppoja vielä tehnyt. Nukkekekkereihin olisi ollut tulossa vaikka kuinka paljon hurmaavia persoonia. Mukaan olisi halunnut lukuisia nukkekoteja, teatterinukkeja, peikkoja, tonttuja, paperinukkeja, jouluseiminukkeja, pannumyssynukkeja, mollamaijoja ja vaikka minkälaisia nukkeja ja leikkikaluja ympäri maailman! Tarinoita jää siis löydettäväksi ja kerrottavaksi runsain mitoin.
Näyttelyyn valitsimme esimerkkejä kokoelman ihanuuksista ja kummallisuuksista. Sibelius-marionetti, synnyttävä mollamaija, pelastusarmeijan sotilaaksi, diakonissaksi ja kätilöksi puetut Barbiet, presidentti ja rouva Kekkonen, maailman pienimmät nuket, 1920-luvun budoaarinuket, salaperäiset rituaalinuket ja monet muut hassunhauskat hahmot ovat tavattavissa Nukkekekkereissä. Nostalgisia Martta-nukkeja ja tyylikkäitä posliininukkejakaan ei toki ole unohdettu.
Näyttelyyn valittujen nukkejen taustatietoja tarkastellessani nukkekulttuurin rikkaus konkretisoitui. Seikkailin nukkehistorian ohella monenmoisissa maailmoissa. Tutkin mm. Suomen sortovuosia, työsuojeluhallituksen historiaa, Perun Chancay-kulttuuria, Sibeliusta, katolisen kirjon symboliikka ja suomalaisia haltiauskomuksia. Nuket edustavat kaikenlaisia kulttuureita ja aikakausia.
Nukkenäyttelystä ei ole unohdettu leikkiä. Satumaisessa leikkihuoneessa on viehättävä leikkikahvila.
Leikkiä unohtamatta
Nukkekekkereiden näyttelysali johdattaa juhlaviin tunnelmiin, mutta leikkiäkään ei näyttelyssä ole unohdettu. Leikkitilan toteutukseen näyttelytyöryhmä sai inspiraation satukaupungin pienoismallista, joka oli lahjoitettu Haiharan kokoelmaan vuonna 1974. Jokilinna-nimisen satukaupungin idyllinen tunnelma haluttiin loihtia leikkihuoneeseen. Lasse Honkanen maalasi huoneen seinille valloittavan puutarha- ja puistomiljöön ja tilaan hankittiin upea satupuu. Mansardikattoiseen leikkimökkiin sisustettiin viehättävä leikkikahvila. Leikkihuoneesta tuli lopulta oma satumainen maailmansa, jossa arki katoaa, puut viheriöivät ja linnut laulavat. Lapset ovat ottaneet paikan omakseen ja näyttävätpä aikuisetkin siellä viihtyvän. Ja joskus ainakin yksi museotutkija eksyy sinne fiilistelemään.