Egyptiläisten vainajien palsamointi ja muumiointi ovat kiehtoneet ihmismieliä vuosisatoja. Kuolema ei Egyptissä merkinnyt elämän loppua, vaan kuollessaan ihminen vain siirtyi elämänmuodosta toiseen. Matka kohti ikuista elämää saattoi alkaa vasta, kun monet hautausrituaalit oli suoritettu. Ruumis piti säilyttää ikuisesti, jotta sielu voisi syntyä siihen uudelleen. Tämä käsitys johti yhä hienostuneempien palsamointitapojen kehittämiseen. Egyptiläisten tapa palsamoida ruumis on tuttu kreikkalaisten historioitsijoiden Herodotoksen ja Diodoros Sisilialaisen kertomuksista.
Ensin vainaja pestiin soodaliuoksella ja ihokarvat poistettiin. Aivot poistettiin metallisella koukulla nenän kautta, joskus myös pääkalloon tehdyn reiän tai silmäkuopan kautta poraamalla. Sisäelimet poistettiin vasempaan kylkeen tehdyn viillon kautta. Ruumis käsiteltiin natronsuolalla, vatsaontelo täytettiin pellavaliinoilla ja säilöntäaineena toimivalla hartsilla. Lopuksi ruumis käärittiin pitkiin pellavakääreisiin.
Poistetut sisäelimet käsiteltiin erikseen; ne voideltiin natriumsuolalla, parfyymiöljyllä ja nestemäisellä hartsilla. Pellavaliinoihin käärittyinä ne kätkettiin neljään kanooppiastiaan, jotka vainaja sai mukaansa arkkuun.
Palsamoinnin tärkein vaihe oli kuivaus. Sormien ja varpaiden kynnet ommeltiin kiinni, jotta ne eivät putoaisi kuivatuksen aikana. Kuivaessaan ruumis menetti painoa, kuivui ja jäykistyi. Ruumis ”täytettiin” – tarkoituksena oli estää vatsaontelon veltostuminen ja palauttaa kehon pyöreys. Myös pääkallo täytettiin. Täyttämisen jälkeen vatsan viilto suljettiin vetämällä viillon reunat yhteen.
Lopullinen ruumiin sitominen oli pitkäkestoinen prosessi ja noudatti tarkkaa rituaalia. Siteiden väliin asetettiin amuletteja ja koruja, joiden tehtävänä oli suojella eri ruumiinosia. Niiden laatu ja määrä riippuivat vainajan taloudellisesta tilanteesta. Palsamointiprosessi kesti noin 70 päivää. Sen suorittivat tehtävään erikoistuneet papit.
Vainajan palsamoitu ruumis asetettiin arkkuun, jonka tarkoituksena oli suojella muumioita häpäisyltä ja mätänemiseltä, ja näin mahdollistaa uudelleensyntyminen. Vainajan varallisuus näkyi myös arkkujen määrässä: mitä varakkaampi henkilö, sitä useampi arkku.
Muumioitu vainaja sai mukaansa hautaan erilaisia esineitä, jotka suojelivat sitä kaikin mahdollisin tavoin. Osan niistä ajateltiin heräävän tarvittaessa henkiin ja toimintaan. Hautoihin laitettiin myös vainajaa itseään esittäviä patsaita, jotta sielu voisi syntyä uudelleen niissä, jos muumio jostain syystä tuhoutuisi.
Tule katsomaan ihka oikeita muumioita ja hautaesineitä matkalle kuoleman valtakuntaan, Vapriikin Muumiot-näyttelyyn!