Pirkanmaan kulttuuriympäristöpalkinto on kiitos hyvästä työstä

Vuoden 2015 Pirkanmaan kulttuuriympäristöpalkinto annettiin Vapriikissa Runebergin päivänä elämänikäisestä uurastuksesta Pirkkalan kulttuuriperinnön puolesta Jouko Hillukalle.

  • Julkaistu
    9.2.2015
  • Kirjoittanut
    Tuija-Liisa Soininen

Hänen työnsä oman kotiseudun arvojen puolustamisessa on kokonaisuudessaan Pirkanmaalla poikkeuksellisen hieno esimerkki ja sille toivotaan seuraajia.

Pirkanmaan kulttuuriympäristöpalkinto jaetaan vuosittain ja palkitsemisen tavoitteena on nostaa esiin Pirkanmaan kulttuuriympäristötyön tekoja ja tekijöitä. Palkinnon saajan valinta tehdään pitkässä prosessissa, johon osallistuvat mm. Tampereen museopalveluiden kulttuuriympäristötiimi, Pirkanmaan kulttuuriympäristön hoidon yhteistyöryhmä ja Pirkanmaan maakuntamuseo. Tänä vuonna palkinto jaettiin Suomen kotiseutuliiton järjestämässä Kulttuuriympäristöpäivien vuositeeman avajaistilaisuudessa museokeskus Vapriikissa 5.2.2015.

KYYpalkinto-35 (2)

Palkinnon ojensi kulttuuriympäristöyksikön päällikkö Tuija-Liisa Soininen ja hän luonnehti Jouko Hillukan ansioita palkinnon saajana seuraavasti: Hillukan kädenjälki näkyy niin paikalliskulttuurityössä, museotyössä, paikallishistorian levittämisessä, historiallisten ja arkeologisten kohteiden tutkimuksessa ja vaalimisessa kuin rakennusperinnönkin suojelussa ja hoitamisessa. Palkittavan henkilön tapa tehdä kotiseututyötä on ollut rakentava, konkreettinen, työtä ja vaivaa kaihtamaton ja äärettömän monipuolinen.

Jouko Hillukka on tuottanut runsaasti tietoaineista Pirkkalan historiasta ja muinaisuudesta eri foorumeille. Hän on ollut aktiivisesti pohtimassa Pirkkalan vanhimpien kirkonpaikkojen selvittämistarvetta, mikä näyttää johtavan tänä vuonna myös tutkimuksiin. Hän on ollut mukana vapaaehtoisesti Pirkkalan arkeologisissa tutkimuksissa ja on tuonut jo vuosikymmenten ajan tarpeen tullen katsottavaksi maakuntamuseoon löytöjä, jotka saattavat viitata kiinteään muinaisjäännökseen. Kulttuuriympäristö- ja luontokiinnostus on johtanut suunnittelemaan luonto-ja kulttuuripolkuja ja informaatiotauluja. Hänen toimintaansa on leimannut halu popularisoida historiaa ja muinaisuutta sekä edistää tavallisten ihmisten mahdollisuuksia osalliseksi niin Pirkkalan arkeologisesta kuin rakennetustakin perinnöstä.

Rakennusperinnön suojelun puolesta Jouko Hillukka on ollut herättämässä keskustelua monien merkittävien rakennuskohteiden säilymisestä. Näitä ovat olleet esimerkiksi Pirkkalan Virkaniemen huvila, Reipin museo ja tilakeskus, Lennu Juvelan mökki Pirkkalankylässä jne. Aina toisinaan yksittäinen kansalainen onnistuu saamana aikaan vuoropuhelua kuntalaisten, rakentajien, rakennussuojelu- ja korjausviranomaisten välillä.

Pirkanmaan kulttuuriympäristöpalkinto on uniikki valokuvateos palkinnonsaajan työkenttään kuuluvasta aiheesta. Tämänvuotinen teos oli valokuvaaja Reetta Tervakankaan valokuvateos Pirkkalan Reipin kotiseutumuseon eräästä yksityiskohdasta. Kuva symbolisoi harmoniaa, kauneutta, mutta myös määrätietoisuutta ja vahvuutta – ihmisen käden jälkeä.

Kuva: Tuija-Liisa Soininen ojensi Pirkanmaan kulttuuriympäristöpalkinnon Jouko Hillukalle. Kuva Antti Liuttunen, Vapriikin kuva-arkisto.

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!