Postimuseoon on saapunut kaksi laatikollista postikortin kokoisia taideteoksia. Margaret Huberia ja postin työntekijöitä lukuun ottamatta kukaan ei ole vielä nähnyt suurta osaa korteista valmiina, ei edes taiteilija itse. Mail Art – Art Mail näyttelyn avajaiset 26.11 ovat monella tapaa töiden ensi-esiintyminen.
Minun osuuteni tavallaan päättyy kun mahdutan kortin postilaatikkoon, mutta mietin usein kuinka monien käsien ja mutkan kautta matka Margaretille taittuu. Jokainen teos matkaa Englannin Brightoniin semmoisenaan yksin, ilman kirjekuoria ja matkan mukanaan tuomat jäljet ovat osa työtä: leimat, viivakoodit, suojapussit ja ruhjeet kertovat matkoista postin ’mankeleiden’ läpi.
Korttien teko alkoi 2003 entisen BA tutorin, Margaret Huberin asettamasta projektista ’Location Vocation Vacation’, missä kortteja tuli lähettää uudelle tutorille yksi viikossa koko kesäloman ajan. Tältä kesältä jäi kyty mahduttaa ympäristö A6 kokoon. Uusia teoksia syntyy jatkuvasti, varsinkin matkoilla ollessani ja varsinkin Japanin opiskelijavaihdon ajoilta kortteja on useita. Japanin posti oli melkeinpä yhtä tehokas ja perinpohjainen kuin Suomen. Suomen postin työntekijöiden kanssa on monesti ollut tiskillä suorastaan hauskaa, kun taas Amerikassa usein virkailija toteaa ’Ma’am, that’s NOT a postcard’.
Eri paikoista lähetetyt kortit heijastelevat myös kunkin paikan hetkeä ja luonnetta, ne ovat kappale sen hetkistä elämää. On eri tarina lähettää kortti kaupungin sydämestä kuin Pohjois-Norjan rannikolta. Luonnosta löytyy työstettäväksi kivi kun taas kaupungilta irronnut kengänpohja. Molemmista muovautuu pienen käsittelyn jälkeen postikortti. Jo kolmentoista vuoden ajan on silmäni etsinyt Margaretille sopivia materiaaleja. Satojen korttien postitaidekokonaisuus onkin kuin päiväkirja, kesän hyttyskortista talviseen piparikorttiin, joka saapui perille hieman murentuneena.
Kivenviipale kuvausmatkalta Norjan Lapista, Vestre Jakobselvin läheltä.
Lontoossa järjestetään vuosittain RCA Secret postitaidenäyttely, jonka tuotolla tuetaan Royal College of Artin oppilaita. Olen osallistunut siihen vuodesta 2008 lähtien.
Tässä New Yorkin näyttelyvieraat tutkivat Kouvolalaista parkkikiekkoa.
Parasta mahdollista esillepanorakennelmaa mietittiin monelta kantilta: Kuinka saada teokset esille laittamatta niitä vitriiniin tai muovitaskuihin? Tärkeää oli myös korttien esilläolo sellaisena kuin ne ovat perille saapuneetkin. Korttien molemmat puolet tulee myös näyttää lähietäisyydeltä.
Nämä pienet, pyöreät paperinpalaiset (konfetti) räjähtivat ilmoille syntymäpäiväilmapallosta Saksassa.
Amerikkalaisen jalkapallon postitettava versio. Toisesta pallonpuoliskosta tuli lipokas.
Pesukoneen nukasta ja liimasta saa myös postikortin. Vanha pesukone tuotti runsaasti materiaalia.
Silloin tällöin kysyn Margaretilta tietyn kortin kohtalosta, mutta useimmiten selviytyjät paljastuvat vasta Margaretin palauttaessa kortit muutaman vuoden välein. Tämä sammalkortti on kuulema saapunut perille Brightoniin, kovin haalistuneena mutta muuten ehjänä.
Ontot meren rannalta kerätyt merileväkellukepallerot pysyivät toivottavasti kasassa E600 liimalla.
Näitä kohopainotekniikan kirjasimia koetettiin turhaan hitsata kasaan. Rakennusliiman onnistui lopulta pitää tämä kaksi kiloa painava kortti kasassa ja se lähti postinkantajan mukaan keväällä 2015 Bemis Center for Contemporary Artsista USA:sta.
Vesiväripaletin viimeinen palvelus.
Eyes as Big as Plates näyttelyn pystytyksen materiaalia. Käsiteltävänä oli uusi hankala valokuvapaperi johon sai raaputtamalla hienosti jälkiä…
Vain yhden papusen onnistui pitää koko matkan ajan kiinni kortista.
St. Vincent De Paul kirpputori Michiganin Upper Peninsulalla oli monen kortin lähde.
Tämä kortti on kasassa papiljottineuloilla. Josko se on M. Huberille perille saapuneiden joukossa, selviää vasta maanantaina.
Yksi viimeaikaisista suosikeistani. Oli hieno näyttää Michiganilaiselle kuraattorille kuinka räsymatto paikataan. Tämä pala jäi tähteeksi.