Postimuseosta lainatusta Kirjekaavasta on minulle iloa yhä. Viimeksi oppimani keskittyi kauniiden ajatusten löytämiseen, sisällön tuottamiseen. Nyt käydään käsiksi mahdollisiin ongelmakohtiin. Toinen korjattu ja lisätty helppohintainen painos vuodelta 1910 neuvoo ihmeen hyvin myös someajassa.
Kirjeen kirjoittajan pitää ajatella sen henkilön olevan läsnä, jolle kirjeen kirjoittaa. Siten saa hän kirjeeseensä elävämmän mielenilmauksen. – Myöskin on meidän pantava huomiota kirjeemme saajan ikään, mielipiteisiin ja luonteeseen. Jollemme sitä tee, niin kirjeemme on heihin tehoomaton tahi seuraus kirjeestämme kokonaan toisellainen, kuin mitä odotimme.
No tämä on aivan selvää. Kun kuvittelemme vastaanottajan konkreettisesti lukemaan viestiämme tai päivitystämme, siitä tulee varmasti elävämpi. Ja varovaisempi! Eikä aina tarvitse edes kuvitella, chatissa todella ollaan läsnä.
Esimiehillemme kirjoittaessa tulee aina muistaa, missä suhteessa olemme heihin. Semmoiselle sekä yleensä itseämme ylhäisemmille henkilöille kirjoittamissamme kirjeissä tulee kunnioitus ja nöyryys olla koko kirjoitustapamme määrääjä. Mutta ei sentään saa ylellisesti tuhlata kohteliaisuuden osotuksia, sillä se on sekä itsessään halpamaista että myöskin vastenmielistä järkevästi ajatteleville ylhäisille henkilöille.
Niinpä. Esimiehille kannattaa lähettää korkeintaan sähköpostiviestejä. Ei Facebook- päivityksiä esimiehen seinälle! Eikä varsinkaan juhlien jälkeen. Asiallinen tyyli on aina paras, ei nöyristelyä eikä myöskään imartelua.
Kirjeitten, jotka koskevat meidän omia asioitamme, pitää olla varovasti ja lyhyesti kirjoitetut. Ei koskaan pidä puhua liian paljoa omasta itsestään eikä laajalti levitellä omia asioitansa, jollei suoranainen välttämättömyys vaadi siihen. Sellaisissa kirjeissä tulee aina esiintyä vaatimattomana eikä vertailla itseänsä mitenkään kirjeensaajaan, ja jos on ilmoitettava kirjeessä jotain hyvää mikä on tullut osaksemme, niin tulee varoa, ettemme osottaudu saaneemme sitä omasta ansiostamme.
Älä leuhki liikaa. Leipomustensa herkullisuutta voi tuoda esiin vaikka käänteisesti: ”Meillä ei ollut kanelia, joten tästä nyt tuli vain tämmöinen taateli-punasipuli-feta-puusti.” Tämä vaatimattomuus onnistuu usein luonnostaan varsinaissuomalaisilta. Pohjalaisilla on hankalampaa.
Naiset lukevat halulla kirjeitä, jotka ovat kirjoitetut vilkkaaseen ja kohteliaaseen tapaan. Hieno ylistely, hyvin sovitettu leikki ja pieni imartelu ovat heistä aina mieluisia.
Hmmm. Mutta on totta, että ystävän profiilikuvaa on oikein sopivaa kehua! Uusi kampaus on aina hyvä ja se nuorentaa/laihduttaa. Ja kauniita asioita on mukavaa sanoa! (Tämä sopii kyllä myös miehille.)
Mitä tärkeämpi joku asia on, jota kirjoitamme, sitä huolellisemmin on meidän valittava sanamme, että kirjeemme tekisi suotuisan vaikutuksen saajiinsa ja saisi hänet paremmin mukautumaan kirjeemme tarkoitukseen.
Tärkeään viestiin kannattaa satsata enemmän. D’oh.
Kirjeessä tulee aina noudattaa säädyllistä ja sopivaa tapaa, vaikka siinä olisikin puhuttava ikävistä tahi yhdentekevistä asioista tahi se olisi menevä alhaisolaiselle.
Älä käytä alatyylisiä ilmaisuja, älä somessakaan. Älä, vaikka aiheena olisivat ravintosuositukset tai vauvanhoito.
Lyhyesti ja tarkasti esitetty. Liiallinen laajasanaisuus ja useiden samaa merkitsevien sanojen ja lauselmien käyttö samaan tarkoitukseen osoittavat, että kirjoittajan ajatuksenjuoksu on harjaantumaton ja ettei hän ole hyvin ymmärtänyt kirjoittamaansa asiaa tahi omannut tarpeellista taitoa kielessä.
Totta. Twitterissä täytyy tiivistää. Ja Facebookissa Emoji olisi lyhyt tapa esittää asia. Keskivaikeaa on toteuttaa tarkkuus näin .