Sota-aikana ihmisten yhteydenpidon tarve korostuu ja viestien merkitys nousee tärkeäksi. Tabellariuksessa matkataan ensimmäisen maailmansodan vuosista verisen sisällissodan läpi aina sodan lopputapahtumiin. Vuosikirja tutustuttaa muun muassa Venäjän armeijan palveluksessa olleiden suomalaisten, Saksassa koulutusta saaneiden jääkäreiden sekä sisällissodassa toimineiden diakonissojen kirjeenvaihtoon. Postin kulun järjestäminen poikkeusaikoina on saanut aikaisemmin tutkimuksessa suhteellisen vähän huomiota. Vuosikirja tarkastelee sisällissodan aikaisen postinkulun järjestämistä punaisen postihallinnon, Vaasan mallin postimerkin ja Saksan Itämeren divisioonan kenttäpostin kautta. Sisällissodan tapahtumia visualisoi Tampereen taistelusta kertovan postikorttikokoelman esittely.
Lisäksi Tabellariuksessa esitellään tänä vuonna 80 vuotta täyttävän Helsingin Pääpostitalon ajassa elävää, mutta samalla alkuperäistä säilyttävää ilmettä.