Kevään viimeinen Taloraati suuntasi Vapriikista etelään, ihan Koskipuistoon ja Koskikeskukseen asti. Illan teemana olivat Tammerkosken rannalle sijoittuva iäkäs ja suosittu puisto sekä 80-luvun ostoskeskus, joka on juuri kokenut kasvojenkohotuksen. Onko Botox eduksi kolmikymppiselle ostosparatiisille ja millainen on Koskipuiston fiilis? Taloraati arvioi kohteita siten, että kukin raatilainen antoi kohteelle kouluarvosanan ja perusteli näkemyksensä. Alla arvosanoista on laskettu kullekin kohteelle keskiarvo. Kesäillan voittajakohde oli Koskipuisto.
Taloraadin jäsenet
Heli Haavisto, rakennustutkija
Iida Kalakosi, arkkitehti
Ulla Lähdesmäki, arkeologi
Harri Metsälä, arkkitehti
Miia Petänen, konservaattori
Tuomo Salonen, opiskelija
Koskipuisto

Kuva: Miinu Mäkelä, Pirkanmaan maakuntamuseo.

Kuva: Miinu Mäkelä, Pirkanmaan maakuntamuseo.

Koskipuisto 1890-luvulla Ruuskasen talolta kuvattuna. Kuva: Werner Mauriz Gestrin, Vapriikin kuva-arkisto.

Kuva: Miinu Mäkelä, Pirkanmaan maakuntamuseo.
Arvosana 8,2
Raadin plussat
- Koski itsessään. Kosken vastaranta on maisemataulu, johon katse kiinnittyy. Kontrasti koskimiljöön ja Pellavatehtaankadun varren rakennuskannan kesken ei häiritse. Myös ramppi Hämpin parkkiin on neutraali osa ympäristöä.
- Koko Tampere tiivistyy Koskipuistossa. Hienoa että Tampereen sydän ei ole hallintokeskus vaan koski, jonka ympärille Tampere on rakentunut. Alueelle ovat ominaisia erilaiset ajalliset kerrostumat ja toiminnat (nykyään mm. teekkarikaste ja kalastus).
- Puistoa ympäröivät rakennukset luovat harmonisen kokonaisuuden. Puisto on eri vuoden ja vuorokauden aikoina erilainen.
- Puistossa on hyvä fiilis, sinne on helppo tulla, sitä käytetään ahkerasti, se on rauhallinen ja turvallinen.
- Aimo Tukiaisen upea veistos tuo puistolle luonnetta.
- Koskimaisema on paikan ydin, puisto on vain paikka josta sitä katsellaan.
Raadin miinukset
- Lukuisat samaan suuntaan vievät liikennereitit ovat liian hallitsevia.
- Puiden sijoittelu voisi olla vapaampaa.
- Itse puisto on tavanomainen ja koostuu pääosin kulkureiteistä ja nurmikentistä.
- Leikkipuiston kalusteet ovat tavanomaisia, olisiko tässä voinut jotenkin huomioida puiston pitkän historian?
- Parkkihallin rakennustyön myötä leikkipuiston reunalta kaadettiin puurivi.
Yleisön kommentit
Puisto on erityisen kaunis iltavalaistuksessa.
Miten käytävät raadin mielestä pitäisi järjestää paremmin? Raati pohti, että käytävät ovat melko leveitä ja samansuuntaisia käytäviä on paljon. Ovatko kaikki kulkutarpeen synnyttämiä?
Puiston kova käyttö on haaste sen hoidolle.
Puistossa on voimakas äänimaisema. Kuuluu mm. hälytysajoneuvojen, kosken ja keskustan ääniä.
Koskikeskus

Kuva: Miinu Mäkelä, Pirkanmaan maakuntamuseo.

Koskikeskuksen keskusaukio 1988. Kuva: Veli-Matti Parkkinen, Vapriikin kuva-arkisto.

Kuva: Miinu Mäkelä, Pirkanmaan maakuntamuseo.
Arvosana 7,5
Raadin plussat
- Ostoskeskukseksi erikoinen.
- Monumentti, joka kertoo tamperelaisille enemmänkin siitä mitä paikalla oli ennen. Suojelukeskustelun muistomerkki.
- Onnistunut remontti pelkisti ja yksinkertaisti. Remontti selkeytti; sokkelo ei auttanut löytämään haluttua myymälää. Sisäänkäynti on nyt kutsuvampi.
- Muistuttaa nuoruuden Koskikeskuksessa vietetyistä illoista.
- Toimiva ja sopivan kokoinen.
- Visuaalisesti valtavan kohiseva, mutta silti valoisa ja avara. Keskusaukio tuo avaruutta ja korkeutta verrattuna tavalliseen ostoskeskukseen.
- Keskusaukiolla järjestetään tapahtumia.
- Keskustassa sijaitseva ostoskeskus.
- Pyöreys puhuttelee; ennen remonttia olisin antanut 11.
Raadin miinukset
- Itseensäkäpertyvä. Ottaa niukasti kontaktia koskeen.
- Remontin jälkeen ostoskeskuksen kasvot on pesty, mutta Koskikeskus on latistunut. Se on nyt kuin mikä tahansa ostari. Omaleimaisuutta on menetetty kaupan trendeille. Sisäänkäynti on latistunut remontin seurauksena.
- Visuaalisesti kliininen, kaikki ärsykkeet ovat kaupallisia. Keskusaukion videotaulu on kaupallisuudessaan suorastaan propagandistinen.
- Remontissa on peitetty näköalahissit ja lattioissa olleet kerrostenväliset aukot.
- Keskusaukio on tyhjä.
- Äänimaisema on hälyinen.
- Aukiot ja avaruus häiritsevät, vanha sokkeloisuus viehätti. Väljyys on päivän sana ostoskeskuksissa. Maksaako kuluttaja tyhjät neliöt?
- Verkatehtaan suojelutaistelu on johtanut suunnittelussa varovaisuuteen. Hatanpään valtatien puolen julkisivu on anteeksipyytävä eikä tarjoa visuaalisuutta.
Yleisön kommentit ja loppukeskustelu
Eikö remontin suunnittelua olisi voitu antaa rakennuksen alkuperäiselle suunnittelijalle? Rakennuksen suunnittelun lähtöideana olivat Tammerkoskeen suuntaavat hylje-emo ja kuutti. Idean vaikutus näkyy mm. lasikupoleissa.
Julkisivut ovat remontissa menneet huonompaan suuntaan. Antavat vaikutelman tiilipinnasta, mutta oikeaa tiiltä ei kuitenkaan ole käytetty. Julkisivut on modernisoitu muistuttamaan muistoista. Halvan oloista.
Rakennus on ollut susi jo syntymästään. Taivastakin katsotaan kaltereiden läpi.
Dramaattinen syntyhistoria. Koskikeskus edustaa aikansa suhtautumistapoja, mikä tuo sille rakennusperintökohteena arvoa. Ostoskeskuksen rakennustaiteellisen arvon määrittely on vaikeaa, mutta sen symbolinen ja yhteiskunnallinen arvo on korkea. Koskikeskus ei ole korvattavissa toisella rakennuksella. Ympäristöpoliittinen kohde.
Suuri yleisö ei ole ottanut kantaa remonttiin. Koskikeskus on rakennuksena nuori ja arkinen. Sitä käytetään, eikä sen ulkoasua arvioida sen kummemmin.
Verkatehtaan Hatanpään valtatien puolinen julkisivu oli ankea, mutta sen tilalle olisi voinut tulla jotakin Koskikeskusta nostattavampaa.
Nuoruusmuistojen Koskikeskus oli makee!
Keskusaukion akustiikka on huono.
Ostoskeskus alkoi nuivahtaa ennen remonttia.
Ostarin taloudellinen menestys voisi saada tukea siitä, että ihmiset viihtyisivät siellä. Kaikkea ajanviettoa tukevaa potentiaalia ei ole vielä käytetty.
Sarpanevan Ahtojää-teoksen poistaminen Ahtojääntorilta harmittaa.