Näyttelynpystytyksen viimeiset päivät ovat pitkiä ja joskus raskaitakin. Työtä etenee projektin ehdoilla eikä aina voida katsoa kelloa. Kun me maisterit, konservaattorit ja muut rakentajat olemme saaneet hommamme hoidettua, valaistussuunnittelijan suurin puserrus vasta alkaa.
Valaistussuunnittelu välttämätön osa hyvää näyttelysuunnittelua. Tavallisessa valossa mikään ei näytä miltään. Projektin kestäessä on monissa keskusteluissa on tarkkaan pohdittu erilaisia valaistusteknisiä ratkaisuja ja erilaisia tunnelmia, joita valolla halutaan luoda. Tältä osin näyttelyn tekeminen nykyään lähenee lavastus- ja teatteritaidetta.
Valolla on väliä: huonoimmillaan se latistaa hienoimmatkin esineet ja lässäyttää koko tunnelman. Sen kanssa on oltava myös tarkkana, koska se on väärin käytettynä esineille vaarallista. Valo aiheuttaa myös varjoja, ja valon suuntaaminen on tarkkaa puuhaa, jotta vääriin kohtiin lankeavat varjot voidaan välttää. Ratkottavana on kymmenittäin konkreettisia pulmia, joista vähäisin ei ole se, että valon pitäisi olla ”näkymätöntä”, eli kaikki lamput, johdot ja viritelmät pitäisi olla piilossa. Kaikki keinot ovat käytössä, mutta maan vetovoimaa emme ainakaan toistaiseksi ole voineet kumota ja ilmaliimaa tai pilvihakoja emme yrityksistämme huolimatta ole vielä keksineet.
Käytännön valaisutyö on oma juttunsa. Valolla esineet nostetaan yksitellen esille. Materiaalista riippuen ne kestävät valoa hyvin eri tavoin. Kun esillä on arkaa materiaalia, on näyttelyssä hyvin hämärää. Tästä saamme asiakkailta joskus kritiikkiä, mutta hämäryyteen on aina syynä esineturvallisuus. Tässä näyttelyssä on erityinen ongelma: posliini kestää valoa oikein hyvin, se rakastaa sitä ja puhkeaa täyteen loistoonsa hyvin valaistuna. Alkuperäiset Malevitšin tai Kandinskyn koristemaalausluonnokset sietävät puolestaan valoa hyvin huonosti. Tämän ongelman ratkaisimme siten, että turvallisuussyistä koristemaalausluonnoksia on kaksi eri sarjaa: toiset odottelevat vuoroaan varaston pimennossa näyttelyn puoleenväliin, jolloin ne vaihdetaan nykyisten tilalle ja työnsä tehneet luonnokset siirretään lepäämään.
© Reetta Tervakangas, Vapriikin kuva-arkisto
Viimeisen viikon Harri yleensä ramppaa hiki päässä tikkaita ylös ja alas lamppuja vääntelemässä ja videotykkejä asentelemassa tai konttaa pitkin lattioita ja nurkkia johtojen kanssa. Konservaattori seuraa kannoilla luksimittarin kanssa tarkastamassa vitriini vitriiniltä, että valotaso on turvallinen. Usein Harri mielellään odottaa iltaa, jotta saa keskittyä työhönsä rauhassa kun me muut olemme vihdoin häipyneet pois jaloista. Sama mies hoitaa kuntoon myös av-tekniikan: monitorit, multimediat, äänet ja elokuvat. Yleensä työtä riittää aivan viimeisille minuuteille saakka: ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun talo on jo täynnä avajaisvieraita ja puheita viritellään, kun valaistussuunnittelija pakkeineen vasta livahtaa ovesta ulos vaihtamaan vaatteita. Usein väsyneenä, mutta voittajan elkein, koska homma jälleen saatiin kunnolla maaliin.