Vanhat konstit ja pussillinen uusia

Postin tuotepäällikkö Johanna Rouhe luki vanhaa kirjeenkirjoitusopasta ja tulkitsi sen nykymenoon sopivaksi.
  • Julkaistu
    4.3.2016
  • Kirjoittanut
    Postin tuotepäällikkö Johanna Rouhe Postipalveluista

Sain Postimuseosta lainaksi yli sata vuotta vanhan oppaan kirjeiden kirjoittamiseen. Vaikuttava teos. Nykyihmiselle teksti on paikoin riemastuttavaa ja paikoin raivostuttavaa. Opas on aikansa tarpeeseen kirjoitettu, mutta totesin, että teoksesta voisi olla yhä hyötyä.

Tulkitsin ohjeita subjektiivisesti ja tiivistin ne nykytarpeisiin sopivammaksi. Koukeroiset ajatukset ja monisanaiset neuvot kannattaisi kyllä lukaista sellaisenaankin. Asiaa ovat.

”Kaikissa sivistyneissä maissa ovat kirjeelliset tiedonannot tulleet viime aikoina yhä yleisemmiksi. Milloin on onniteltava toista syntymäpäivän johdosta, milloin lohdutettava suruun vaipunutta, jolta kuolema on riistänyt hänen rakkaimpansa, milloin taas on toivotettava onnea nuorelle pariskunnalle avioliittonsa johdosta. Myöskin saattaa olla niin, että on kirjeellisesti velottava huolimatonta velallista tai anottava toiselta jotain tai kiitettävä häntä hyvästä työstä tai lähetettävä hänelle kutsumuskirje tai vastattava epäävästi häneltä saatuun sellaiseen tai ilmoitettava ajatuksia sukulaiselle tahi ystävälle, tai kirjoitettava rakkaus- tai asioimiskirje. Tämän lisäksi tulevat moninaiset virastoihin kirjoitettavat hakemus- anomuskirjat ymnnä muut lukemattomat kirjalliset toimitukset yhteiskunta-elämässä.”

Tulkinta: Some-päivitykset ovat arkipäivää. Facebook kertoo milloin ystävillä on syntymäpäiviä ja suorastaan kehottaa onnittelemaan näitä. Uutisvirrasta on helppoa poimia muitakin syitä onnitella, lohduttaa, kiittää tai kommentoida. (Haasteellisemmat asiat laitetaan yleensä yksityisviesteillä.)

Myös virastojen ja yritysten kanssa asioidaan nykyään pääsääntöisesti verkossa, neuvot sopinevat verkkolomakkeillekin.
Huomioi kuitenkin: Merkittävien asioiden muistaminen oikealla postikortilla nousee arjen yläpuolelle! Oikea rakkauskirje tehoaa kymmenen kertaa paremmin kuin romanttisinkaan some-viesti.

Hyvien kirjeiden kirjoittamista voi näköjään opetella, teos antaa 3 pointin neuvot:

”Tärkeää on oppia löytämään kauniita ajatuksia. Voidaksemme ilmoittaa kauniita ajatuksia kauniisti järjestettyinä, pitää meillä olla ajatuksia käsillä. Mutta kuinka saadaan runsaasti ajatuksia? Niitä saadaan seuraavalla tapaa.”

”1. Kun silmäillään tarkkaavasti luontoa ja kaikkea ympäristöä. Tarkkaavan tutkistelijan on hankittava itselleen oikea käsitys tutkittavastansa ja koetettava saada selville myöskin käsityksensä perusteet. Hänen on, lyhyesti sanoen, opittava ajattelemaan. Luonto on kaikkien ajatusten äiti.”

Tulkinta: Havainnoi luontoa! Näin nykyäänkin tehdään. Lenkkipoluilta ladataan tuon tuostakin upeita auringonlaskuja someen. Ja kissavideot! Luontoahan ne.

”2. Kun seurustellaan, mikäli mahdollista, sivistyneitten kanssa; koetetaan päästä jalostaviin seuroihin ja seurataan niissä tarkkaavasti keskusteluita. Sivistyneitten, siveäin ihmisten keskustelu ei koskaan ole aatteetonta, jokapäiväistä juttelua tahi siivottua loukkaavaa lörpöttelyä, vaan jotain tähdellistä, viehättävää ja opinhaluiselle opettavaista.”

Tulkinta: Hanki itseäsi parempaa seuraa! Seuraa viisaita blogeja ja tilaa ajankohtaisia uutiskirjeitä. Katso YouTubesta Ted-talkseja! (Eikä sittenkään kissavideoita.)

”3. Kun luetaan ahkerasti hyväkielisiä, kaunisaatteisia kirjoja. Useat kyllä lukevat ahkerasti, mutta eivät saa lukemisestaan muuta hyötyä, kuin tilapäistä huvia. Heitettyänsä kirjan pois kädestänsä, he eivät enää tiedä mitä lukivat, sillä he ajattelevat lukiessaan vain päällisin puolin luettavaansa.”

Tulkinta: Lue hyvää kirjallisuutta äläkä keskity esim. chick-littiin tai listaykkösenä kiikkuviin dekkareihin. (Jos sorrut edellä mainittuihin, kuten sinänsä normaalia on, niin lopetettuasi saatat paiskata pokkarin pois vailla syvällisempää käsitystä lukemastasi.)

Hei, tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhentuneita tietoturvattomia selaimia. Päivitäthän uuteen selaimeen, kiitokset!