Keskiajalla lähes jokainen kristitty osallistui edes kerran elämässään pyhiinvaellukselle. Kunnioitus, avunpyyntö tai kiitollisuus tiettyä pyhimystä kohtaan, kirkon opetukset, aneet tai syntien anteeksi anominen olivat tärkeitä syitä lähteä matkaan. Myös seikkailunhalu, pyhiinvaelluskirkkojen ja pyhäinjäännösten hienous sekä arjesta irtaantuminen houkuttelivat tien päälle, vaikka matkanteko oli vaivalloista ja toisinaan vaarallistakin.
Näyttely kertoo, miten tavallinen keskiajan suomalainen pystyi jättämään kaiken ja vaeltamaan pyhiin läpi Euroopan. Miten matka järjestettiin, mitä varusteita tarvittiin, missä yövyttiin? Millaista oli kulkea keskiajan teillä, mitä perillä tapahtui ja mitä matkalta tuotiin tuliaisiksi kotiin?
Keskiaikaisen matkan päätteeksi tutustutaan nykyajan pyhiinvaelluksiin. Toivioretkeläiset voivat näyttelyssä jakaa kuviaan, muistojaan ja kokemuksiaan.
Näyttelyn esineistöön kuuluu keskiajan suomalaisten pyhiinvaeltajien matkamuistoja, kirkkojen pyhimysveistoksia ja reliikkejä. Täydennystä Suomen harvalukuiseen esineistöön tuovat lainat Ruotsin, Norjan ja Tanskan kansallismuseoista. Lisäksi joukko loistoesineitä British Museumista osoittaa, millaisia rikkauksia suomalaiset vaeltajat ovat voineet matkoillaan halki Euroopan kohdata.
Näyttelyyn liittyy monipuolinen oheisohjelma eri-ikäisille museokävijöille, sekä samanniminen julkaisu, joka ilmestyy jo syksyllä 2014.