Heittäydy jalkapallohuumaan Vapriikissa
Kesällä 2026 katseet kääntyvät Kanadaan, Yhdysvaltoihin ja Meksikoon, kun miesten jalkapallon MM-kisat pelataan Pohjois-Amerikassa. Samalla Tampereella museokeskus Vapriikki tempautuu mukaan jalkapallohuuman ytimeen: uusi näyttely vie kävijät MM-kisojen legendaarisimpiin hetkiin ja tarinoihin.
Vapriikin näyttelyssä palataan sekä miesten että naisten MM-kisojen historiaan. Esillä ovat kisojen suurimmat tähdet, unohtumattomat ottelut, kohuhetket ja yllättävät sankarit – niin pelikentiltä kuin kulissienkin takaa. Tunnelmaan johdattavat kuvat, videot, pokaalit, pelipaidat ja muu runsas esineistö.
– Jokaisella jalkapalloa seuranneella on omat suosikkijoukkueensa ja -pelaajansa. Näyttelyssä kerrotaan monta ihmeellistä tarinaa pelikentiltä ja kisojen kulisseista. Esiin nostetaan unohtumattomia legendoja ja myös joitakin kisojen jälkeen unhoon painuneita nimiä. Iso osa MM-kisojen suurta viehätystä ovatkin niiden aikana esiin nousevien sankarien ja konnien tarinat, kertoo näyttelyn tutkija Henrik Mattjus.
Näyttelyssä selviää myös, miten MM-turnaus syntyi ja mitä ilmiöitä, ja maailman tapahtumia eri vuosien kisat ovat heijastelleet. Kävijä voi turnaushistorian kautta perehtyä laajemmin jalkapallon kehitykseen urheilulajina sekä kisoihin globaalina tapahtumana. Ja vaikka Suomi ei ole aikuisten jalkapallon MM-kisoihin vieläkään päässyt, nähtävillä on myös katsaus suomalaisen maajoukkuejalkapalloilun historiaan.
– Tähtiloiston ja huikeiden suoritusten lisäksi näyttelysisältö avaa sitä, miten jalkapallosta tuli kansainvälisen lajiliiton määrätietoisen työn tuloksena maailman seuratuin yksittäisen lajin urheilukilpailu, sanoo Mattjus.
Näyttely toteutetaan kansainvälisenä yhteistyönä. Pääosa esineistöstä tulee lainaan FIFA-museosta Zürichistä ja Rooman kansainvälisestä jalkapallomuseosta. Esillä on monipuolinen kokoelma turnaushistoriaan liittyviä esineitä. Nähtäville tulevat muun muassa Diego Maradonan ja Gordon Banksin pelipaidat, Ronaldolle 2002 myönnetty Kultainen pallo ja Tinja-Riikka Korpelan vuoden 2025 peliasu. Suomalaiseen jalkapalloon liittyviä esineitä ovat lainanneet Urheilumuseo Tahto ja Postimuseo.
– Esillä oleva esineistö on hieno kurkistus siihen, miten urheiluvälineet ovat sadan vuoden aikana muuttuneet. Näyttelyvieras saa hyvän käsityksen siitä, millainen rooli pelivälineillä on lajin kehityksessä, Mattjus toteaa.
Jalkapallon MM-kisat kautta aikojen 16.4.2026 – 1.11.2026