Suomen pelimuseossa on esillä pienoisnäyttely Rajakatse – Kolme vuosikymmentä liveroolipelejä 20.3.-2.8.2026

Kolme henkilöä kävelee metsätiellä selät kohti kameraa. Tien varralle on puisia rakennuksia.

Rajakatse on Suomessa pisimpään jatkunut liveroolipeli- eli larppikampanja, joka sai alkunsa vuonna 1995. Perustajajäsenten Petri Mäntylän, Juha Pereen ja Petri Pohjanmiehen alkuun saattama fantasiamaailma ammentaa inspiraationsa keskiajan Euroopasta. Rajakatseen pelien päätapahtumapaikkana on Hollolan Sairakkalaan rakennettu taverna Vanha Pipari.

90-luvulla fantasialarpit olivat suosittuja ja larppaaminen teki tuloaan yleiseen tietoisuuteen. Larppikampanjoita ilmaantui ympäri Suomea. Kilpailu pelaajista oli larpinjärjestäjien kesken välillä kovaakin. Muut 90-luvulla alkaneet larppikampanjat ovat päättyneet, mutta Rajakatseen pelit jatkuvat yhä.

– Rajakatse on ainutlaatuisen pitkään jatkunut, yli sata peliä käsittävä liveroolipeli, kertoo tutkija Outi Penninkangas Vapriikista.

Näyttelyn kokoamisen yhteydessä Rajakatse Fantasia ry:n työryhmä on tehnyt mittavan työn kootessaan pelaajien arkistoista pelin historiaa vuosikymmenten varrelta.

– Näyttelyssä on esillä harvinaista kuvamateriaalia aivan pelin alkuvaiheista lähtien, vinkkaa Penninkangas.

Näyttelyssä kävijät pääsevät tutustumaan Rajakatseen maailmaan valokuvien, esineiden ja hahmokuvausten kautta. Lisäksi kävijät voivat suunnitella Larpmaster-ohjelman avulla oman pelihahmonsa. Näyttelyn on koonnut Rajakatse Fantasia ry.

Avajaisilta perjantaina 20.3. kello 17-19

Tervetuloa pelimuseon pienoisnäyttelyn Rajakatse – Kolme vuosikymmentä liveroolipelejä avajaisiltaan 20.3. kello 17-19. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Vapriikki on avoinna perjantaina 20.3. kello 10-18. Avajaisillan vieraat voivat jatkaa tutustumista näyttelyyn ja Suomen pelimuseoon kello 19 saakka.

Ohjelma:

Kello 17 TervehdyssanatRajakatse on Suomessa pisimpään jatkunut liveroolipeli eli larppi, joka sai alkunsa vuonna 1995 ja jota on pelattu yli sadan pelin verran. Rajakatse Fantasia ry:n pelaajat kertovat pelin pitkästä historiasta. Kokoustila Rauta, 2. krs  

Kello 17.30–19 Tutustuminen näyttelyyn Suomen pelimuseon studiossaPaikalla näyttelyn tekijöitä ja Rajakatseen pelaajia. Voit kokeilla oman pelihahmon luomista Larpmaster-ohjelmalla.

Lisätietoja

Outi Penninkangas

Tutkija

Puhelin:

050 341 3262