Marilyn - nainen roolien takana

Elämäkerrallinen näyttely vie Marilynin maailmaan, sen ulkokohtaiseen kauneuteen, menestykseen ja glamouriin, mutta myös sen kääntöpuoleen — tähden yksinäiseen sisäiseen maailmaan, joka oli täynnä vastoinkäymisiä. Nokkela, luova ja määrätietoinen Marilyn rakensi uransa ja imagonsa tarkasti harkiten. Kamera rakasti Marilyniä.

Sensuellista elokuvatähdestä tuli nopeasti kaikkien ihailema kauneuden ruumiillistuma ja muoti-ikoni, jonka tyyliä ihaillaan edelleen. Esillä on noin 300 Marilynin henkilökohtaista esinettä — kuuluisia vaatteita, kenkiä, meikkejä, koruja, valokuvia, elokuvakäsikirjoituksia. — joista suurin osa on peräisin hänen Brentwoodin kodistaan Los Angelesissa.

Esineet kerättiin talteen Marilynin kuoleman jälkeen, pakattiin ja testamentin määräysten mukaan luovutettiin Marilynin näyttelijäopettajalle. 37 vuotta myöhemmin laatikot avattiin ja Marilynin jäämistö myytiin maailman tunnetuimmissa huutokaupoissa.

Suurin osa Vapriikkiin esille tulevista esineistä kuuluu tunnetun Marilyn-keräilijän Ted Stampferin kokoelmaan. Hän toimii myös näyttelyn kuraattorina. Valokuvasuurennokset ja filmimateriaali täydentävät kuvaa vahvasta mutta haavoittuvasta elokuvatähdestä. Näyttely on esillä Vapriikissa yksinoikeudella Pohjoismaissa.