Kalevala on elävää, kaikille kuuluvaa, kulttuuria. Peleissä kalevalaiseen lähdeaineistoon sekoittuu niiden julkaisuajan populaarikulttuurin virtaukset sekä taiteen eri muodot. Näyttelyn esittelemästä yhdeksästä pelistä jokaisella on yksilöllinen suhde Kalevalaan. Se herättää pohtimaan myös niiden julkaisuajan ja kohdeyleisön suhdetta kansalliseepokseemme.

Suomalaiset pelintekijät ovat saaneet innoitusta Kalevalasta vuodesta 1904 lähtien. Vuonna 1930 julkaistun Kalevala — peli Suomen lapsille -korttipelin jälkeen ei Kalevala-pelejä nähty 58:aan vuoteen, kunnes ANKH, Adventurers of the North — Kalevala Heroes (1988) toi Kalevalan uudelleen pelimaailmaan kovin erinäköisenä. Roolipelaamisesta ja larppaamisesta tuli 90- ja 2000-luvuilla se pelaamisen muoto, jossa kansalliseepostamme alettiin laajasti hyödyntää. Digitaalisessa pelaamisessa Kalevalasta on kiinnostuttu toden teolla vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Voisikin sanoa että elämme parhaillaan kalevalaisten pelien kulta-aikaa, eikä kansalliseepoksen koko potentiaalia ole varmasti vielä hyödynnetty.

Kalevala ei ole peleille pelkkää lähdemateriaalia. Suomalaiset pelintekijät ovat elävöittäneet kalevalaista kulttuuriperintöä virkistävillä tavoilla ja sekoittaneet siihen yllättäviäkin aineksia. Viihdyttämisen lisäksi pelit ovat käyttäneet Kalevalaa oppimisen välineenä ja onpa niiden kautta myös tarkasteltu kriittisesti Kalevalan sisältöjä ja ajatuksia.