Postimuseo: Joulun merkit
Suomessa ensimmäinen joulupostimerkki ilmestyi 1973. Merkissä joulupukki kiitää lumisissa maisemissa poron vetämässä ahkiossa lahjasäkki mukanaan. Tämän vuoden jouluaiheiset postimerkit tulevat Postin ja Kuvittajat ry:n suunnittelukilpailusta. Kotimaan joulutervehdys on helsinkiläisen Sari Airolan käsialaa ja 1. luokan postimerkin on suunnitellut espoolainen Sini Ezer.
Joulupostimerkkien kuva-aiheet liittyvät perinteiseen suomalaiseen jouluun liittyviin uskomuksiin ja joulunviettotapoihin. Nostalginen kuvamaailma on saanut vaikutteita talonpoikaisista, kristillisistä ja kaupunkilaisista juhlatavoista. Noin puolet ilmestyneistä suomalaisista joulupostimerkeistä kuvaa maaseudun joulua ja sen lumivalkoista idylliä. Monet taiteilijat ovat saaneet luoda omat hahmonsa niin joulupukille, tontulle kuin porollekin. Merkkiaiheiksi on valittu myös joulukuusen hakeminen metsästä, joulusaunan lämmitys, lintujen jouluruokinta tai kodin joulukoristeet.
Suomen tuotteliain joulupostimerkkitaiteilija on taiteilija Pirkko Vahtero. Hän on suunnitellut 17 joulupostimerkkiä ja lisäksi vastannut kuuden postimerkin graafisesta ulkoasusta. Hänen suunnittelutyönsä tuloksia ovat kaikki suomalaiset joulupostimerkit vuodesta 1973 vuoteen 1982.