Radioaallon harjalla -näyttely sulkeutuu 15.11.

Näyttelyssä on vanhoja radiosoitteita, radiolaitteita ja mustavalkoisia valokuvia retkeilijöistä sekä historiallisista autoista.

Radioaallon harjalla -näyttely on avoinna viimeistä päivää sunnuntaina 15.11. Vapriikissa kolme vuotta esillä ollut näyttely esittelee suomalaisen radion yli satavuotista historiaa varhaisten pioneerien kokeiluista nykypäivään. Keskiössä on kuuntelija: miten radiota kuunneltiin 1920-luvulla ja miten sitä kuunnellaan 2020-luvulla? Millainen merkitys radiolla on ollut ihmisten elämässä – ja mikä sen rooli on tänä päivänä?

Näyttelyssä on esillä runsaasti ainutlaatuista radiohistoriaan liittyvää aineistoa, jota on saatu lainaksi muun muassa radioamatööreiltä ja piraattiradioiden toimijoilta. Aineisto avaa radion monipuolista merkitystä myös nyky-yhteiskunnassa. Radioamatöörien osaamisella on tärkeä rooli esimerkiksi viestiyhteyksien turvaamisessa tietoliikenneyhteyksien häiriötilanteissa. Myös näyttelyvierailta saatu palaute kertoo, että radio on edelleen monelle tärkeä media.

Radioaallon harjalla -näyttely on toiminut myös esimerkkinä Vapriikin näyttelyiden saavutettavuuden kehittämisessä. Näyttelyyn voi tutustua kuvailutulkatun ääniopastuksen avulla, ja liikkumista helpottaa lattiaan merkitty ohjausraita. Kosketeltavat esineet puolestaan tarjoavat mahdollisuuden tutustua näyttelyesineisiin myös tunnustelemalla. Ratkaisut tukevat erityisesti näkövammaisten kävijöiden näyttelykokemusta.

Vaikka Radioaallon harjalla -näyttely sulkeutuu, Tampereen historiallisten museoiden kokoelmissa säilyy runsaasti aineistoa radion varhaisvaiheista ja kehityksestä. Kokoelmiin kuuluu satoja radiovastaanottimia sekä arkistoaineistoa ja valokuvia. Viime aikoina kokoelmaa on täydennetty myös Radio 957:n lähettimellä, joka välitti suositun paikallisradion ohjelmaa vuosina 1985–2000 ensin Pyynikin näkötornista ja myöhemmin Näsinneulasta.Radioaallon harjalla – Kidekoneesta podcastiin -näyttely on esillä 15.11. asti Vapriikin 2. kerroksessa.