Uudistuva Suomen pelimuseo
Kymmenen vuoden ikään ehtinyt Suomen pelimuseo uudistuu vuonna 2026. Pelimuseo sulkeutuu uudistuksen vuoksi 3.8. ja avautuu jälleen 10.10.
Näyttely laajenee nykyiselle palikkalattialle, joten lisätilaa tulee noin sadan neliön verran. Uudistetussa museossa on 110 peliä, joista suurinta osaa pääsee myös pelaamaan. Kaksi kuudesta teemahuoneesta muuttuu, ja mukaan tulevat huoltoasema ja mökki. Uudistuksen myötä yleisölle – sekä pelit hyvin tunteville harrastajille, että pelejä harvemmin pelaavillekin – muodostuu yhä monipuolisempi kuva suomalaisista peleistä ja niiden merkityksestä yhteiskunnalle.
Nostalginen tunnelma ja pelaaminen ovat edelleen suositun museon keskeinen teema, vaikka päivitetyt pelipisteet ja uusi värimaailma tuovat näyttelyyn uuden ulkoasun. Kaikkea ei kuitenkaan laiteta uusiksi, vaan nykyisen näyttelyn henki näkyy myös uudistetussa näyttelyssä.