Pelit
100 suomalaista peliä

Aapeli on Suomen ensimmäinen digitaalinen pelilaite.
Aapeli tehtiin Suomen ensimmäistä tietokonetta ESKOa rakentaneessa matematiikkakomiteassa. Ryhmän nuorempien insinöörien valmistama laite oli 60-vuotislahja komiteaa johtavalle Rolf Nevanlinnalle. Aapeli osasi pelata Nim-peliä, joka oli yleinen varhaisille tietokoneille muunnettu strategiapeli. Nim-pelissä pelaajat poistavat haluamansa määrän tikkuja erikokoisista tikkuriveistä. Häviäjälle jää viimeinen tikku. Alkujaan laitetta kutsuttiin vain Nim-pelikoneeksi. Uusi omistaja, Suomen Kaapelitehdas, nimesi sen Aapeliksi 1960-luvulla.

Oulun yliopiston tutkimusyksikössä syntynyt persoonallinen pelimodi AirBuccaneers julkaistiin miltei kymmenen vuotta myöhemmin itsenäisenä pelinä.
Unreal Tournament 2004 -pelin modina syntynyt AirBuccaneers sijoittui kansainvälisessä Make Something Unreal -kilpailussa kolmanneksi vuonna 2004. Pian ainutlaatuisen yhteistyöpelin ympärille syntyi uskollinen fanikunta. Saumatonta tiimityöskentelyä vaativassa pelissä ryhmä pelaajia ohjaa kuumailmapalloa ja taistelee toisia joukkueita vastaan. Pelin taustatarina ponnistaa tuoreen tuntuisesti suomalaisesta kansanperinteestä ja luonnosta.

Peleistä monimuotoiseen viihteeseen laajentunut Angry Birds on Suomen peliteollisuuden puhutuin brändi.
Lapset ympäri maailmaa rakastavat Angry Birdsiä ja sen ilmeikkäitä lintuja. Yksinkertaisen pulmapelin ympärille on vuosien mittaan syntynyt laajasta tuotevalikoimasta tunnettu tavaramerkki. Nimi Angry Birds tuo monelle mieleen erilaiset sesonki- ja teemaversiot sekä oheistuotteet makeisista seinäkelloihin. Vuonna 2016 ensi-iltansa saanut tietokoneanimoitu Angry Birds -elokuva menestyi lippuluukuilla ympäri maailman.

Suomalaissukupolvia yhdistänyt peliklassikko Afrikan Tähti saa nykyisin osakseen yhä enemmän kritiikkiä.
Kari Mannerlan 19-vuotiaana suunnittelema Afrikan Tähti on käännetty 16 kielelle ja sitä on myyty yli 3,6 miljoonaa kappaletta – näistä puolet ulkomaille. Peli sai innoituksensa Humphrey Bogartin tähdittämistä elokuvista ja ryppyisen Afrikan kartan kiehtovista paikannimistä, ei niinkään afrikkalaisesta todellisuudesta. Peliä onkin vuosien mittaan kritisoitu sen kolonialistisesta maailmankatsomuksesta.

Ilahduttavan yksinkertainen sanaselityspeli Alias on kaikkien tuntema seurapeli, mutta harva oivaltaa sen olevan kotimaista alkuperää.
Kirjailijana, säveltäjänä, sanoittajana ja muusikkona tunnettu Mikko Koivusalo suunnitteli erilaisia lautapelejä jo nuorena, mutta Alias on hänen ainoa menestyspelinsä. Pelin nimi tulee latinalaisperäisestä sanasta alias, joka tarkoittaa ”toisin sanoen”. Suositusta pelistä on vuosien varrella ilmestynyt useita eri versioita, ja se tunnetaan Suomen lisäksi hyvin myös Virossa, Alankomaissa ja Venäjällä.

Suomalaisesta mytologiasta ammentava ANKH oli ilmestymisaikanaan monen ensimmäinen kosketus roolipeleihin.
Parikymppisen Pasi Janhusen Nelostuotteelle suunnittelema ANKH oli luultavasti 80-luvun roolipelibuumin kunnianhimoisin kotimainen pelijulkaisu. Petri Hiltusen kuvituksella varustettu, kalevalaiseen mytologiaan pohjaava fantasiaseikkailu kohdennettiin aloitteleville roolipelaajille. Nelostuote vei pelin myyntiin myös päivittäistavarakauppoihin. ANKH ei kuitenkaan saavuttanut sille asetettuja myyntitavoitteita ja suunnitellut lisäosat jäivät julkaisematta.

Perheroolipeli Astraterran maagisessa maailmassa on tekemistä kaikenikäisille.
Roolipelivillityksen aikaan varttuneet johdattavat mielellään myös jälkikasvunsa pelityypin pariin. Perhepeleistä tunnetuin lienee Miska Fredmanin Astraterra, jonka suunnitteluun Fredmanin lapset osallistuivat. Pelin sankarit ovat ihmeellistä maailmaa kartoittavia ja tutkivia löytöretkeilijöitä, joiden seikkailuissa höyrykoneet, aurinkotuulilla purjehtivat purjelaivat ja omituiset otukset ovat arkipäivää. Joukkorahoituskampanja mahdollisti pelin painamisen näyttävänä nelivärikirjana.

BatMUD on Suomen pitkäikäisin verkkopeli ja kuuluisa aktiivisesta pelaajayhteisöstään.
Teknillisen korkeakoulun opiskelijoiden harrastusprojektina käynnistynyt BatMUD on kerännyt pelaajia yhteen jo yli 25 vuotta. Lajityypiltään BatMUD on moninpelattava tekstiseikkailu eli “Multi-User Dungeon”, ja peli tunnetaankin erityisesti yhteisöllisyydestään. BatMUDilla on edelleen noin 5 000 aktiivista pelaajaa eri puolilta maailmaa. Pelin sosiaalinen ulottuvuus näkyy myös pelaajatapaamisissa, joissa pelin kautta syntyneitä ystävyys- ja kumppanuussuhteita syvennetään entisestään

Badland on helposti omaksuttava pulmaseikkailu, joka erottuu persoonallisella ulkoasullaan.
Badland edustaa toteutunutta pelialan unelmaa. Sen takana oleva Frogmind aloitti kahden miehen indiestudiona vuonna 2012 ja syöksähti ensimmäisellä pelillään kansainväliseksi hitiksi kovan kilpailun leimaamilla mobiilipelimarkkinoilla. Tärkeää osaa Badlandin menestyksessä näytteli Frogmindin Johannes Vuorisen ja Juhana Myllyksen vankka pelialan ammattitaito, jota oli kerrytetty muun muassa RedLynxillä ja Universomolla työskentelemällä.

Vaativa pulmapeli haastaa pelaajan järjestämään pelin säännöt uusiksi.
Baba Is You on palkintoja kerännyt pulmapeli, jonka ehtoja käyttävä pelimekaniikka on helppo oppia mutta vaikea hallita. Jokaisen kentän säännöt ovat esillä sanapalikoina, ja pelaajan tehtäväksi jää järjestää palikat uuteen, voiton tuovaan järjestykseen. Pidemmän päälle pelaaminen alkaakin muistuttaa kevyttä ohjelmointiharjoitusta. Pelin ensimmäinen versio kehitettiin Nordic Game Jamissa vuonna 2017, ja se palkittiin Jamin parhaana pelinä.

Upeasti kuvitettu Bliaron kertoo suomalaisten roolipelikustantajien kasvavasta kunnianhimosta.
Suomenkielisten roolipelien myyntiluvut ovat aina olleet vaatimattomia, mutta siitä huolimatta pelejä tehdään ja kustannetaan yhä tiheämpään tahtiin. Magiaan ja sen käyttöön keskittyvä Bliaron sai alkusysäyksensä Uoti Huotarin Vaeltavat Klaanit -pelistä, ja sitä hiottiin julkaisukuntoon viisi vuotta. Bliaronille on myöhemmin julkaistu useita erillisiä seikkailuita sekä lähdeteos. Peli on nykyisin saatavilla myös ilmaisena pdf-versiona.

Shakkipeli Chesmac on Suomen ensimmäinen kaupallinen tietokonepeli.
Kotimaiselle Telmac-rakennussarjatietokoneelle tehty Chesmac oli alun perin Raimo Suonion harrastusprojekti. Suonion aikeena oli osoittaa, että laskentateholtaan rajallinen Telmac suoriutuu myös shakista. Lopulta peli päätyi myyntiin Topdata-liikkeeseen Helsingissä. Myyntikasetin toisella puolella oli mukana kaksi Suonion tekemää versiota John Convayn Game of Life -simulaatiosta (1970). Kaiken kaikkiaan Chesmacia myytiin 104 kappaletta. Pelin myyntitulot maksettiin kokonaisuudessaan Suoniolle.

Clash of Clans nosti suomalaisen peliteollisuuden maailman huippujen joukkoon.
Supercell on noussut muutamassa vuodessa instituutioksi, joka puhuttaa niin pelilehdistössä kuin talous- ja kulttuurisivuillakin. Clash of Clansin kohdalla Supercell teki kaksi asiaa oikein. Ensinnäkin se yhdisti syvällisen strategiapelin ajanvietepelaamiseen, mikä houkutteli pelin pariin laajan joukon erilaisia pelaajia. Toisekseen Supercell onnistui ensimmäisten joukossa yhdistämään ilmaisen pelin tuottoisiin mikromaksuihin tavalla, joka teki pelaamisesta hauskaa sekä rahan kanssa että ilman.

Crayon Physics Deluxe osoitti, että kansainvälisiä hittipelejä voi tehdä myös peliteollisuuskoneiston ulkopuolella.
Peli sai alkunsa Petri Purhon itselleen asettamasta haasteesta: hän tekisi yksin yhden pelin joka kuukausi. Uudenlainen pulmapeli Crayon Physics (2007) oli niin suosittu, että Purho ryhtyi tekemään siitä viimeisteltyä myyntiversiota. Näin syntyi pienen budjetin indiepelien edelläkävijä, Crayon Physics Deluxe, joka oli maailmanlaajuisen indiepelitrendin suunnannäyttäjä ja sen ensimmäisten hittien joukossa.

Cities: Skylines vei kertaheitolla kaupunginrakennuspelien kärkipaikan vuosikymmeniä hallinneelta SimCity-sarjalta.
Tamperelaisyritys Colossal Order tunnetaan laadukkaasta kädenjäljestään, ja sen huolella toteutettu kaupunginrakennuspeli osui juuri oikeaan markkinarakoon. Vaikka menestystä oli tullut jo aikaisemmin, nousi Colossal Orderin kolmas peli Cities: Skylines lyhyessä ajassa kansainväliseksi hitiksi ja arvostelumenestykseksi. Erityisen paljon kiitosta on kerännyt pelaajien tekemälle sisällölle tarjottu monipuolinen tuki. Peliä on käytetty myös oikean kaupunkisuunnittelun välineenä sekä Suomessa että ulkomailla.

Pulmapeligenreä uudistanutta Colorista ylistettiin kotimaisessa pelilehdistössä, mutta se jäi vaille povattua menestystä.
Ilmestyessään Coloris sai ylistävän vastaanoton alan lehdissä, ja esimerkiksi vuonna 1990 sitä mainostettiin “Avesoftin parhaana tuotteena”. Myös tuolloin MikroBitissä peliarvostelijana toiminut Jukka Tapanimäki antoi sille huippupisteet. Colorista verrataan usein Tetrikseen (1984) samanhenkisen idean vuoksi. Coloriksen ulkomaanvalloituksen esteeksi muodostui kuitenkin Tetriksen sijaan Columns (1989), jonka samankaltaisuuden pelättiin johtavan oikeusjuttuun Colorista vastaan.

Sami Laakso on yhden miehen pelitehdas, joka julkaisi Dale of Merchantsin joukkorahoituskampanjan avulla.
Dale of Merchants on korttipeli, jossa kauppiaat kilpailevat asemasta mahtavassa kauppiaiden killassa. Sitä on kiitetty erityisesti pelimekaniikastaan, joka piristää pakanrakennuspelien tavallista kaavaa muutamalla omalaatuisella ratkaisulla. Dale of Merchants suunniteltiin alusta asti englanniksi, sillä sen joukkorahoituskampanja suunnattiin suoraan kansainvälisille markkinoille. Peli onkin osuva esimerkki yhä kansainvälisemmästä peliosaamisesta Suomessa.

Death Rally muistetaan shareware-pelinä, joka vakuutti hyvillä moninpeliominaisuuksillaan.
Suomalaisen peliteollisuuden kulmakivenä tunnetun Remedyn taival alkoi Future Crew -demoryhmästä. Huippuosaajista muodostunut demoryhmä halusi kokeilla siipiään myös pelien parissa ja Death Rally oli sen ensimmäinen julkaisuun asti kantanut peli. Commodore 64:n ja Amigan peleistä innoituksensa saanut Death Rally ilmestyi alun perin PC:lle, mutta nykyään sen voi hankkia myös älylaitteille.

Värikäs palikkapeli Drop Mania levisi Kotijäätelö-autojen kautta suomalaiskoteihin vuosituhannen vaihteessa.
Idea jäätelöautoissa myytävästä pelistä pälkähti Drop Manian kehitystiimin päähän pöydällä lojuneesta mainoksesta. Kotijäätelö tykästyi Tetriksen (1984) idealla leikittelevään Drop Maniaan ja tilasi pelistä 50 000 kappaleen painoksen. Uudenlainen markkinointistrategia ja pelin halpa hinta tuottivat tulosta, ja Drop Manian painos myytiin loppuun. Yhteistyö Kotijäätelön ja Ninai Gamesin välillä jatkui myöhemmin vielä muiden pelien parissa.

Damage on väkivallalla ja verellä kohua herättämään pyrkinyt räiskintäpeli, jota ylistettiin aikansa Amiga-piireissä.
Damagen taustalla on demokulttuurista irtautunut harrastajaporukka Suomi-Peli. Ryhmä halusi tehdä pelin, jota kukaan ei uskaltaisi julkaista. Tuloksena oli Damage, väkivallalla ja poliittisella epäkorrektiudella mässäilevä ammuntapeli. Pelin kehitykseen meni neljä vuotta, ja sen valmistuttua Amiga oli enää pienen harrastajapiirin suosiossa. Damage myi aikansa Amiga-peliksi hyvin ja se muistetaan väkivaltaisuudestaan edelleen.

De Blob on värikäs esimerkki Universomon laajasta pelivalikoimasta.
Tamperelainen Universomo lukeutuu suomalaisen mobiilialan varhaisimpiin menestystarinoihin. Se toteutti 2000-luvun alussa useita merkittäviä lisenssipelejä mobiililaitteille ja muokkasi aikansa pelihiteistä mobiiliversioita. Alunperin Nintendo Wiille ilmestynyt De Blob sai myös mobiilikäsittelyn Universomon käsissä. Ohjaaminen puhelinta kallistamalla jakoi aikoinaan mielipiteitä, mutta pelihahmo liikkuu varmuuden vuoksi myös näyttöä koskettamalla. Universomo siirrettiin yrityskaupan myötä amerikkalaisen THQ:n alaisuuteen vuonna 2007 ja lakkautettiin kolme vuotta myöhemmin.

Deluxe Ski Jump on mäkihyppypeli, jonka vahvuutena on uskollisuus alkuperäiselle lajille.
Jussi Koskelan Deluxe Ski Jump -pelisarjan ensimmäinen osa julkaistiin MBnetissä juuri ennen hänen lähtöään armeijaan. Pelistä oli tarjolla ilmainen kokeiluversio, ja koko pelin sai itselleen maksua vastaan. Alusta asti oli selvää, että Deluxe Ski Jumpin kaltaiselle mäkihyppyä uskottavasti mallintavalle pelille olisi kysyntää. Menestys on siivittänyt sarjan jo neljänteen osaansa, ja sitä on myyty yli 50 maahan.

Intensiivinen kokkauspeli tehtiin Assembly-demopartyissa Sega Mega Drivelle.
Vuonna 2018 ASM Game Jamin teemana oli kuumuus. Idea kokkauspelistä syntyi, kun tekijät totesivat Mega Driven ohjaimen nappuloiden näyttävät hieman paistinpannuilta. Pelin tarkoituksena on lämmittää ja tarjoilla ruokaa asiakkaille. Asiakkaiden äänet ovat satunnaisten Assembly-kävijöiden ääninäyttelemiä repliikkejä, jotka kuuluvat erittäin kompressoidussa muodossa Sega Mega Drivella.

Kansainvälinen arvostelumenestys Eclipse uudisti harrastajille suunnattuja lautapelejä.
Eclipsessä pelaajan tehtävänä on nostaa oma sivilisaationsa galaksin herraksi laajentamalla imperiumiaan keinolla millä hyvänsä. Jopa kuudelle pelaajalle sopiva peli herätti innostunutta kohua jo ennen ilmestymistään, kiitos sen suunnittelijoiden ennakkomarkkinoinnin kansainvälisissä pelitapahtumissa. Julkaisunsa jälkeen Eclipse saavutti nopeasti odotettua suosiota kotimaassa ja ulkomailla. Arvosteluissa kiiteltiin erityisesti resurssien hallintaan perustuvan pelimekaniikan nopeutta ja selkeyttä.

Electra on sähköllä toimiva kansainvälinen peli-innovaatio sadan vuoden takaa.
Electran ideana on yhdistää oikea kysymys ja vastaus sähköjohtimien avulla. Mikäli vastaus on oikea, syttyy valo onnistumisen merkiksi. Sähköön perustuva peli oli jotakin ennenkuulumatonta 1900-luvun alussa. Sähköisen mekaniikkansa siivittämänä Electra levisi nopeasti ympäri Eurooppaa. Alkujaan peli on luultavasti Saksasta. Siitä saatiin nopeasti myös suomalainen versio, jossa on kysymyksiä sekä ruotsiksi että suomeksi.

Opetuspelistä vientimenestykseksi ponnistanut Fortuna on vanhin suomalainen edelleen tuotannossa oleva peli.
Opettaja Juho Jussila perusti vuonna 1923 puusepänverstaan valmistamaan kehittämiään puisia opetuspelejä. Myös yrityksen suurimmaksi menestykseksi nousseella Fortunalla oli alkujaan opetuksellinen tavoite: pelin pistelaskun ohessa tulee kuin vahingossa harjoiteltua päässälaskua. Peliä vietiin alusta lähtien myös ulkomaille, ja se herätti 30-luvulla kiinnostusta Englannin kuninkaallista hovia myöten. Jussilan perustama puusepänverstas on edelleen toiminnassa ja Fortuna sen menestynein klassikko.

Televisiosta tutun Galilein seikkailut jatkuivat kahdessa suomenkielisessä lisenssipelissä.
Galilei-sarjan tarina alkoi Yle TV2-kanavalla vuosina 1996–1997 esitetyllä lasten televisio-ohjelmalla, jossa oli tarkoitus ratkaista erilaisia tehtäviä soittamalla ohjelmaan puhelimella. Ohjelma hyödynsi reaaliaikaista 3D-grafiikkaa, joka oli tuolloin aivan uutta tekniikkaa. TV-ohjelmaa seurasi kaksi lisenssipeliä, joissa Galilein ja ystävien seikkailut jatkuivat. Sekä Galilei ja kadonneet lelut (1997) että Galilei 2: Seikkailujen saari (2000) ovat suomenkielisiä, toisin kuin valtaosa ajan muista peleistä.

Pitkäaikaisessa tutkimushankkeessa kehitetty Ekapeli on oppimispelisarja, joka tukee muun muassa lukemisen opettelua.
Professori Heikki Lyytisen yhdessä Niilo Mäki Instituutin ja Jyväskylän yliopiston tutkijoiden kanssa vuodesta 2004 kehittämä Ekapeli on kokoelma erilaisia oppimispelejä. Sarjan pelit tunnistavat oppijan tason ja räätälöivät tehtävät sen mukaisesti. Erillisiä pelejä on tehty niin matematiikan, vieraiden kielten kuin lukutaidon oppimiseen. Ekapelin kansainvälisen version nimi on GraphoGame ja sen avulla voi opetella esimerkiksi swahilia, mandariinikiinaa tai grönlannin kieltä.

FlatOutin suosion salaisuus on uraauurtava fysiikan mallinnus, jonka ansiosta raisu romuralli tuntuu sormenpäissä asti.
Jokamiesluokan ajokilpailu FlatOut tarjoaa vauhdikasta romurallia, jossa ympäristö tuhoutuu ja kuljettajat lentävät kolarissa tuulilasin läpi. Bugbearin tavaramerkiksi on muodostunut autojen ja pelikenttien fysiikan tarkka mallinnus, joka oli läsnä jo firman ensimmäisessä pelissä, Rally Trophyssa (2001). FlatOutin suosio poiki myös useita jatko-osia. Yhteensä sarjan pelejä on myyty yli kolme miljoonaa.

Furry Dragons on Housemarquen julkaisematta jäänyt peliprojekti, joka sai uuden elämän sarjakuvana.
Furry Dragonsin piti olla kaikenikäisille suunnattu peli, jossa lennellään lohikäärmeillä, tutkitaan laajaa pelimaailmaa ja kerätään jalokiviä. Pelin tavoitteena oli kasvattaa uusia lohikäärmeitä ja kehittää niiden ominaisuuksia. Vaikka Furry Dragonsia ei koskaan julkaistu, pelin maailma ja hahmot kehittyivät Miha Rinteen piirtämän ja käsikirjoittaman sarjakuvan, Lopunperän Tarinoiden, muodossa. Sarjakuva ilmestyi Koululainen-lehdessä vuosina 2006–2010.

Guider Game -hankkeessa kehitetty mobiilipeli opettaa suomalaisen yhteiskunnan toimintaa maahanmuuttajanuorille.
Guider Game koostuu rennolla otteella toteutetuista minipeleistä, joissa opitaan hauskalla tavalla suomalaisesta yhteiskunnasta ja kulttuurista, asumisesta, työnhausta ja terveydestä. Sarjakuvamaisuus on yksi pelin kantavista ideoista, ja opetettavista asioista pyritään luomaan muistikuvia visuaalisin keinoin. Selkeä visuaalinen ilme mahdollistaa sen, että myös luku- ja kirjoitustaidottomat voivat pelata osaa peleistä.

Habbo on nuorille suunnattu virtuaalinen verkkoyhteisö, joka saavutti 2000-luvun alussa valtavan suosion.
Habbon tarina alkaa vuodesta 1999, kun Sampo Karjalainen ja Aapo Kyrölä kehittivät Mobiles Disco -nimisen virtuaalimaailman markkinoidakseen kavereidensa bändiä. Suositusta kohtaamispaikasta muodostui seuraavina vuosina huippusuosittu Habbo, jota pelattiin parhaimmillaan yli kahdessakymmenessä maassa. Vaikka Habbo on pikemminkin virtuaalimaailma kuin suoranainen peli, se sisältää paljon pelejä ja pelillisiä ominaisuuksia, jotka puhuttelevat teini-ikäisiä ympäri maailmaa.

Hertan maailma on ollut Pikku Kakkosen verkkoportaalin suosituimpia pelejä jo liki kymmenen vuotta.
Hertan maailma -peli julkaistiin Ylen edistyksellisen linjan mukaisesti yhdessä samannimisen televisiosarjan kanssa. Hertan hahmon luoneen Niina Grönholmin visiona oli luoda turvallinen ja leikkisä digiympäristö lapsille. Lasten maailman arkisiin asioihin keskittyvä pelisarja on ollut ilmestymisestään lähtien Pikku Kakkosen suosituimpien verkkosisältöjen joukossa. Sittemmin Hertan seikkailut ovat laajentuneet myös kansien väliin väritys- ja kuvakirjojen muodossa.

Taru Valkeapään juontama televisiopeli Hugo keräsi perheet ruudun ääreen 90-luvulla.
Peliä ja viihdeohjelmaa yhdistävä Hugo on alunperin tanskalainen konsepti, jossa näppäimillä varustetulla lankapuhelimella voi ohjata televisiossa liikkuvaa pelihahmoa. Yli 40 maahan levinnyt menestyspeli ilmestyi myöhemmin myös kotitietokoneille ja konsoleille. Vekkuleita lausahduksia viljelevä Hugo-peikko muistetaan Suomessa kuitenkin ennen kaikkea televisiosta, sillä ohjelman ensimmäinen juontaja Taru Valkeapää hurmasi kokonaisen sukupolven. Valkeapäältä kysellään vieläkin, mitä Hugolle kuuluu.

Yhden miehen luomus Hill Climb Racing kiilasi tyhjästä mobiilisovelluskauppojen lataustilastojen kärkeen.
Toni Fingerroosin ilmaiseksi ladattava supersympaattinen Hill Climb Racing sinkoutui yllättäen latauslistojen kärkeen loppuvuodesta 2012. Yksinkertainen peli-idea yhdistettynä tasaisesti haastavammaksi muuttuviin kenttiin oli menestysresepti, joka keräsi Hill Climb Racingille yhteensä yli sata miljoonaa latausta. Peli tuotti rutkasti myös mainosrahaa ja maksullisia latauksia pelaajilta. Alkuajoista kasvanut Fingersoft julkaisee nykyään omien peliensä lisäksi myös muiden pelistudioiden projekteja.

Hullunkuriset perheet on sukupolvien ajan ollut lasten ensimmäisiä korttipelejä.
Hullunkurisia perheitä voi pelata tavallisilla pelikorteilla, mutta vasta sitä varten julkaistut erityiset korttipakat takasivat pelin suosion. Ensimmäiset suomenkieliset Hullunkuriset perheet -kortit julkaistiin vuonna 1900, mutta sitä ennen oli ollut saatavilla ruotsinkielinen versio. Hullunkuriset perheet muistuttaa suuresti Musta Pekka -peliä, sillä kummassakin pyritään keräämään perheitä vaihtelemalla kortteja muiden pelaajien kanssa. Pelejä erottaa vain häviön takaava Pekka-kortti.

Hyper Manly Rainbow Chesthair Shooterin lennokas toteutus kiteyttää Game Jam -pelikehityskulttuurin.
Game Jameissa pelien tekijät ja harrastajat kokoontuvat yhteen luodakseen uusia pelejä vaikkapa viikonlopun aikana. Hyper Manly Rainbow Chesthair Shooter syntyi Kajaanissa järjestetyssä Global Game Jam -tapahtumassa vuonna 2012. Peli ideoitiin, testattiin ja viimeisteltiin 48 tunnissa. Tekijät halusivat peliinsä ennennäkemättömän ohjausjärjestelmän. Tuloksena oli vauhdikas ammuskelupeli, jossa näpytellään kitaraohjainta samalla kun astahdellaan tanssimatolla.

Suomen vanhimpiin opetuspeleihin lukeutuva Hup-peli oli osa Alkon haittavalistusyksikön toimintaa.
Hup-pelin tavoitteena oli romuttaa alkoholia ihannoivia asenteita tietokonepelin keinoin. Valistuspyrkimyksestä huolimatta kyseessä on viihdyttävä ja monipuolinen seikkailupeli. Tietotoimisto Erkki Haaramon toteuttama peli on vanhimpia suomalaisia opetuspelejä, joka seurasi saman yrityksen Epelin (1986) jalanjälkiä. Hup-pelin hinta oli aikoinaan huimat 700 markkaa, sillä se oli kuluttajien sijaan suunnattu kouluille ja järjestöille.

Pikkupeli Inva-taxissa revitään huumoria vammaisista. Saako tälle nauraa?
Inva-taxissa vammaisia kuljettava pelaaja yrittää saada selvää asiakkaidensa puheesta. Teini-ikäiset åkesoftilaiset julkaisivat pelejä nimimerkeillä. Siihen oli syynsä, sillä ryhmän tuotantoon kuului muitakin arveluttavia sovelluksia. Kyseenalaista julkisuutta keräsi etenkin koulukiusaamispeli Bepa Quest, joka johti oikeusjuttuun ja Åkesoftin toiminnan päättymiseen. Aikoinaan BBS-purkkien kautta levinnyt Inva-taxi symboloi edelleen monelle peliharrastajalle auktoriteetteja kumartamattomia 90-luvun pelejä.

Yksinkertaisena selainsovelluksena aloittaneella Kiekko.tk -jääkiekkopelillä on ympärillään elinvoimainen yhteisö.
Moninpelattavassa Kiekko.tk:ssa kukin pelaaja ohjaa yhtä jääkiekkoilijaa. Ensimmäisessä versiossa peliä pystyi pelaamaan samanaikaisesti vain 15 pelaajaa, mutta nykyään luku on jopa 1500. Kiekko.tk:n ympärille on vuosien mittaan syntynyt useita epävirallisia urheilusarjoja, kuten Kiekkoliiga ja Eliittiliiga. Aprillipäivän aikaan Kiekko.tk voi muuttua aivan erilaiseksi peliksi. Vuoden 2007 pilasta kehittyi kokonaan uusi jalkapallopeli Socceracy (2007).

Kirppupeli on vuosikymmenien ajan opettanut lapsille tarkkuutta ja strategista ajattelua.
Englannissa alkunsa saanut Kirppupeli rantautui Suomeen jo 1800-luvun puolella, mutta erityisen suosituksi sen teki Sarvis Oy 1920-luvusta eteenpäin. Sarvis valmisti nappeja maitopohjaisesta kaseiinimuovista, ja pian nappien oheistuotteena syntyneet pelinappulat alkoivat jo lennellä purkkeihin. Kirppupelin tavoitteena on sorminäppäryyttä käyttäen saada omat “kirput” näpäytettyä kirppurasiaan ja estää vastustajan onnistuminen lennättämällä oma kirppu vastapuolen pelimerkin päälle.

Katapultin kaltaiset interaktiiviset TV-mobiilipelit edustivat 2000-luvun alussa suomalaista huippuosaamista.
Ensimmäisten TV-mobiilipelien joukkoon kuuluvaa Katapulttia esitettiin muiden lähetysten tauottua MTV:n kanavilla. Katapulttia pelattiin lähettämällä tekstiviestillä ohjeet siitä, mihin suuntaan ja millä nopeudella kiviä haluttiin ampua. Ideana oli osua toisiin pelaajiin sekä dinosauruksiin. Suomalaiset yritykset RedLynx, Outer Rim ja Sofia Digital olivat interaktiivisten TV-mobiilipelien edelläkävijöitä 2000-luvun alussa. Ne veivät pelien teknologiaa paljon myös ulkomaille.

Suomalaisten klassikkolautapelien joukkoon lukeutuva Kimble on alkujaan yhdysvaltalaisen Troublen lisenssiversio.
Kimblen nimi on peräisin Suomessakin erittäin suositusta amerikkalaisesta TV-sarjasta Takaa-ajettu (1963 – 1967), jossa päähenkilönä on tohtori Richard Kimble. Erikoisen nimensä lisäksi Kimble muistetaan omalaatuisesta nopanheittotavastaan eli Pop-o-Matic-kuplan painamisesta. Kimblen valmistusta varten perustettu Nelostuote, nykyään Tactic Games, on sittemmin laajentunut Suomen suurimmaksi lautapelijulkaisijaksi. Kimblen jatkuvasta suosiosta kertovat useampaan kertaan järjestetyt SM-kisat.

Kuninkaiden aika osoittaa, että roolipelit soveltuvat erinomaisesti myös historiallisten ja uskonnollisten aiheiden oppimiseen.
Evankelisluterilaisten seurakuntien nuorisotyön avuksi laadittu Kuninkaiden aika johdattelee lapsia ja nuoria Vanhan testamentin tapahtumiin. Pelissä raamatullinen kuninkaiden aika esitetään kiehtovana ympäristönä, johon eläytymällä pelaajat oppivat Raamatun tapahtumista ja henkilöistä. Aihepiiristään huolimatta Kuninkaiden aika on pohjimmiltaan yksinkertainen ja helposti lähestyttävä peli, joka sopii mainiosti aloittelijoille ja lyhyisiin pelihetkiin.

Lamentations of the Flame Princess on kauhistuttava paluu roolipelaamisen alkuhämärään.
Lamentations of the Flame Princess on suomalaiseksi peliksi hieman erikoinen. Alkujaan Yhdysvalloista kotoisin oleva James Raggi julkaisee Suomesta käsin pelejä kansainvälisille markkinoille. Raggin kustannustoiminnan lippulaiva Lamentations of the Flame Princess nojaa vanhaan roolipeliperinteeseen ja on muun muassa yhteensopiva Dungeons & Dragons -pelien vanhojen laitosten kanssa. Seikkailunsa peli ammentaa keskiaikaisen fantasian sijaan kauhusta, vaihtoehtohistoriasta ja heavy metalista.

Matoräiskintä Lierosta on muotoutunut vuosien varrella fanien ylläpitämä legenda.
Alkujaan Molezista (1997) muokattu kaksinpeli Liero puhutteli tietokonepelaajia nopeatempoisella ja hauskalla toiminnallaan. Kotimaisten freeware-pelien klassikon kehitys lopahti virallisesti jo muutama vuosi julkaisun jälkeen, mutta Lieroa ei silti unohdettu. Innokkaat fanit ottivat kehityksen asiakseen hyvin tuloksin. Pelistä on alkuperäisen Lieron lisäksi saatavilla fanien tekemät OpenLiero ja lierolibre, jotka korjaavat ongelmia ja tuovat mukanaan uusia ominaisuuksia.

Miltei historian hämäriin kadonnut LORD on ensimmäisiä Taru sormusten herrasta -romaanin maailmaan sijoittuvia tietokonepelejä.
Paavola ohjelmoi LORDin DEC-20-keskustietokoneelle opiskellessaan Teknillisessä korkeakoulussa 80-luvun alussa. Pelin tapahtumapaikkana toimii J. R. R. Tolkienin luoma Keski-Maa, joskin vaikutteita on ammennettu myös muista lähteistä. LORDin Keski-Maassa pelaajalla on tutkittavanaan huimat 550 sijaintia. Peli säilyi nykypäivään asti Paavolan omassa arkistossa, ja nyt se on ensimmäistä kertaa suuren yleisön pelattavana.

Vanhempien alkoholismia käsittelevä Lydia osoittaa pelien taipuvan raskaidenkin tarinoiden kertomiseen.
Platonic Partnership tarttuu toimittaja Juho Kuorikosken ja sarjakuvataiteilija Henri Tervapuron johdolla henkilökohtaiseen aiheeseen: perheväkivaltaan ja vanhempien alkoholismiin. Melankolisen pelin tekijätiimi on palkittu muun muassa vuoden pelinkehittäjänä. Alko julkaisi Lydiasta myöhemmin mobiiliversion ja palasi näin 80-luvun valistuspelien Promillen ja Hup-pelin viitoittamalle tielle.

Legend of Grimrock nosti perinteiset luolastoseikkailut takaisin parrasvaloihin.
Almost Humanin debyyttipeli Legend of Grimrock nousi heti julkaisunsa jälkeen Steam-verkkopalvelun ladatuimmaksi peliksi. Studion perustajajäsenet olivat työskennelleet aiemmin Remedyllä ja Futuremarkilla. Pelinä Legend of Grimrock on kokonaisvaltainen paluu tietokonepelien juurille, sillä se mukailee vanhoja ruuturoolipelejä myös vaikeustasoltaan. Monista nykypeleistä poiketen peli ei auta tai neuvo, vaan pelaajan on itse keksittävä ratkaisut kohtaamiinsa pulmiin.

Lohikäärmepuu on ainutlaatuinen osa suomalaista peli- ja radiohistoriaa.
Radio Mafialla esitetty Lohikäärmepuu oli roolipeli, johon kuuntelijat osallistuivat puhelinsoitoilla. Juontajat kuvailivat pelimaailmaa suorassa lähetyksessä ja soittajat pyrkivät ratkaisemaan eteen tulleita pulmia omilla luovilla valinnoillaan. Korkeasta vaikeustasostaan tunnettu ohjelma keräsi elinkaarensa aikana intohimoisen fanikunnan. Lohikäärmepuuta käsikirjoitettiin piirtämällä karttoja ja kaavioita erilaisista tapahtumapaikoista, mutta lopullinen tarina syntyi vasta vuorovaikutuksessa soittajan kanssa. Menestyksen takana lienevätkin Pilkkeen ja Paunan improvisaatiotaidot.

Lustfärd till Avasaksa on luultavasti vanhin suomalainen kaupallinen lautapeli.
Pelin lauta muodostuu 52 ruudusta, jotka kuvaavat 1800-luvun nähtävyyksiä. Ohjekirja kertoo selitteet ja toimintaohjeet kullekin ruudulle. Kuvitukset on tehnyt Uudessakaarlepyyssä syntynyt taiteilija Hilda Olson. Suunnittelijasta ei ole varmaa tietoa, mutta Olsonin on tiedetty julkaisseen suunnittelemiaan ja kuvittamiaan noppapelejä 1860-luvulla. Luultavasti myös Lustfärd till Avasaksa on kokonaan hänen käsialaansa. Pelistä julkaistiin jo sen ilmestymisvuonna suomennos Huvimatka Aavasaksaan.

Suomen ensimmäinen suuren budjetin tietokonepeli Max Payne mullisti toimintagenreä aikaa hidastamalla.
Film noir -henkinen elokuvallisuus, toimintakohtauksissa hidastuva aika sekä sarjakuvamuodossa toteutetut välivideot olivat vuonna 2001 jotakin aivan ennennäkemätöntä. Max Payne sai nopeasti mainetta ja vetosi pelaajiin ympäri maailman. Peli on sittemmin kerännyt lukuisia alan palkintoja, ja siitä tehtiin vuonna 2008 Mark Wahlbergin tähdittämä Hollywood-toimintaelokuva. Max Paynen myötä Remedy nousi kansainvälisten pelistudioiden kärkikastiin.

Miekka ja Magia on ensimmäinen kaupallisesti julkaistu suomenkielinen roolipeli.
MikroBitin Peliluola-palstan Nordicina tunnettu Risto Hieta oli 80-luvulla tunnettu pelivaikuttaja. Hieta kiinnostui roolipelaamisesta, mutta koska ulkomaisia julkaisuja ei juuri ollut saatavilla, päätti Hieta julkaista oman pelinsä. Persoonallinen Miekka ja Magia on syntynyt ilman syvällistä roolipeliklassikkojen tuntemusta, minkä seurauksena sen käsitys roolipelaamisesta on erityislaatuinen. Miekkaa ja Magiaa edelsi Acirema (1985) -niminen omakustanne, jota Hieta myi postitse 50 markalla.

Suosittuun Warhammer-fantasiamaailmaan sijoittuva Mordheim on kulttisuosiota nauttiva persoonallinen miniatyyripeli.
Mordheim aloitti Tuomas Pirisen pitkäksi muodostuneen uran peliteollisuudessa. Pelissä kahakoidaan 5–20 miniatyyrin sotajoukoilla usean peräkkäisen taistelun kampanjoina, joissa yksittäisten miniatyyrien taidot kehittyvät pelin edetessä. Miniatyyripelaamiseen kuuluu, että pelaajat kokoavat ja maalaavat pienoismallinsa itse sekä rakentavat peliin sopivia lavasteita. Harrastajien järjestämissä turnauksissa usein kisataankin pelimenestyksen lisäksi siitä, kenellä on vaikuttavimman näköinen armeija.

Selainpelien klassikko koukutti pelaajia miltei vuosikymmenen ajan Soneran Plazassa.
Flash-peli Muumipappa kalassa on varhaisen RedLynxin käsialaa. Pelissä Muumipappa narraa kaloja lammella rajoitetun ajan, ja Muumimamma valmistaa saalismäärään perustuen erilaisia kalaruokia. Peliin päivitettiin myöhemmin lisää erilaisia kaloja. Selainpelit olivat suosittua ajanvietettä ennen kosketusnäyttöpuhelimia, ja kalastava Muumipappa viihdytti pelaajia vuosikymmenen ajan Soneran nettiportaalissa, kunnes peli poistui sivuston tekniikkauudistusten myötä. RedLynx julkaisi vuonna 2019 Fishermanin, joka on käytännössä sama peli kosketusnäytölle optimoituna ja ilman Muumi-lisenssiä.

Tinkimätön autonrakennussimulaattori My Summer Car nousi maailmanlaajuiseksi ilmiöksi jo ensimmäisten pelivideoiden myötä.
My Summer Car on pelin muotoon puettu ylistyslaulu 90-luvun peräkylien Suomelle. Perheyritys Amistech Games on tehnyt äärimmäisen yksityiskohtaisen simulaation auton rakentamisesta, mutta myös kuvitteellisen Alivieskan kunnan elämäntavasta. Peli paneutuu miltei uskonnollisella hartaudella Suomen maabrändivaltuuskunnan sivuttamiin suomalaisuuden peruspilareihin: kaljan juomiseen, kiroiluun ja ennen kaikkea Datsun 100 A:sta inspiraationsa saaneen ”Satsuman” rassaamiseen.

Matopeli oli ensimmäinen kännykkäpeli-ilmiö, joka levisi kulovalkean tavoin 90-luvun lopulla.
Matopeli löysi tiensä Nokia 6110:n kautta satoihin miljooniin matkapuhelimiin. Nokia järjesti jopa Matopelin SM-kisat sen suosion huippuvuosina 1999 ja 2000. Maailmalla 70-luvun peliklassikkoon perustuva Matopeli tunnetaan nimellä Snake. Alkujaan Taneli Armanto päätyi tekemään pelin puolivahingossa, kun Nokia 6110:n tiimissä luultiin hänen olevan kokenut pelintekijä. Hänet kuitenkin sekoitettiin muutamia tietokonepelejä tehneeseen sukulaispoika T. Armantoon.

Mehulinja on sympaattinen peli-innovaatio suoraan suomalaisen digipelaamisen alkuhämäristä.
Pelaajansa mehutehtaan puikkoihin asettava VIC-20-peli Mehulinja, alkuperäiseltä nimeltään Juice Belt, on Suomen toinen kaupallisesti julkaistu tietokonepeli. Julkaisija AmerSoftin ja pelintekijä Simo Ojaniemen yhteistyö sai alkunsa Mehulinjan menestyksestä ohjelmointikilpailussa. Pian kävi ilmi, että Ojaniemellä oli pöytälaatikossaan useita julkaisuvalmiita pelejä, joten vuonna 1984 ilmestyi vielä kolme peliä lisää: RahaRuhtinas, Herkkusuu ja Myyräjahti.

MinecraftEdu muokkasi huippusuositusta Minecraftista luokkahuonekäyttöön soveltuvan opetuspelin.
MinecraftEdu on kouluille suunnattu lisenssiversio ruotsalaisesta Minecraft-pelistä (2011). Minecraftin luovuutta ruokkiva ympäristö on MinecraftEdussa tehty kouluopetukseen sopivaksi tarjoamalla opettajille erilaisia työkaluja. TeacherGamingin päämääränä olikin alusta asti tehdä opetuspeli, jossa alkuperäisen Minecraftin hauskuus ja innostavuus säilyisivät. Kun MinecraftEdu vuoden 2016 alussa siirtyi Microsoftin omistukseen, hyödynnettiin sitä opetuksessa jo yli 40 eri maassa ja kymmenissätuhansissa kouluissa.

Muukalaisten yö on ensimmäinen Suomessa julkaistu “osoita ja klikkaa” -lajityypin seikkailupeli.
Muukalaisten yö on omaleimaisesta huumoristaan ja nokkelasta sanailustaan tunnettu seikkailu, jossa seurataan teinipoika Benjamin ”Ben” Richardsin kamppailua ulkoavaruuden uhkaa vastaan. Suomalaiset seikkailupelit ovat jääneet harvalukuisiksi, ja Muukalaisten yö on oivaltavien pulmiensa ansiosta ehdottomasti niiden parhaimmistoa. Pelistä julkaistiin suomenkielisen version lisäksi englanninkielinen laitos nimellä Alien Incident, ja se oli pitkään ainoa kansainvälisesti julkaistu suomalainen seikkailupeli.

Möllit houkuttelee esikouluikäisten lisäksi myös vanhemmat pulmiensa äärelle.
Ilmaispeli Möllit on ollut osa Pikku Kakkosen ja BUU-klubbenin pelisivujen tarjontaa vuodesta 2015. Pelissä ohjataan neljää vekkulia limahirviötä, jotka etsiessään kadonneita ystäviään ratkaisevat yhdessä visaisia pulmia. Möllien kehittäjä Zaibatsu Interactive halusi tarjota koko perheelle pelattavaa saman ruudun ääressä, joten Möllien pähkinät haastavat sekä lapset että vanhemmat. Möllit on julkaistu myös kansainvälisille markkinoille nimellä Elder Goo.

Jukka Tapanimäen Netherworld kuuluu oikeutetusti suomalaisten Commodore 64 -klassikoiden joukkoon.
Jukka Tapanimäki oli yksi 80-luvun tunnetuimpia suomalaisia pelintekijöitä. Hän oli myös niitä harvoja, jotka julkaisivat pelejään kansainvälisesti. Netherworldiin Tapanimäki haki inspiraatiota ihailemastaan Boulder Dashista (1985), mutta lopputulos on silti täysin omanlaisensa. Netherworldin musiikin on säveltänyt Jori Olkkonen. Tapanimäki ehti toimia myös peliarvostelijana MikroBitissä sekä C-lehdessä. Hän oli suomalaisen pelikentän merkittäviä hahmoja, kunnes menehtyi ennenaikaisesti vuonna 2000.

Nero 2000 on kulttisuosioon noussut sympaattisen kömpelö tietokoneversio perinteisestä tietovisasta.
Commodore 64:lle, MSX:lle ja PC:lle julkaistu Nero 2000 haastaa pelaajansa neljässä eri kysymyskokonaisuudessa. Vastaukset kysymyksiin kirjoitetaan näppäimistöllä. Niinpä pelaaja saattaa juuttua arvuuttelemaan vastauksen sanamuotoa tai kirjoitusasua, joka ei aina ole se kaikista ilmeisin. Oman haasteensa muodostavat myös 80-luvun yleistietoon perustuvat kysymykset. Nero 2000:n klassikkoasema onkin osittain ansaittu sen aiheuttamien harmaiden hiusten vuoksi.

Speden Spelit teki Nopeustestistä koko kansan tunteman reaktiopelin.
Pertti “Spede” Pasasen juontama Speden Spelit -viihdeohjelma valloitti televisiot 90-luvun taitteessa. Pelien ja leikkien parissa kisailevat julkkikset kiinnittivät myös Coinlinen Harri Monosen huomion. Mononen tarjosi Seppo Korhosen kanssa valmistamaansa Nopeustestiä Speden ohjelmaan, ja lyhyen testauksen jälkeen se hyväksyttiin. Speden Spelien avulla Nopeustestistä muodostui 90-luvun alussa valtava peli-ilmiö, ja laitteita oli lähes jokaisella huoltoasemalla.

Diplomatiaa, petoksia, elinikäisiä ystäviä – Muinaiseen Kreikkaan sijoittuvaa hidasta strategiapeliä pelattiin postin välityksellä.
Olympos on antiikin Kreikkaan sijoittuva postipeli, jossa 50 kaupunkivaltiota taistelee pelaajien johdolla Hellaksen herruudesta. Pelinkehittäjät olivat innostuneita historiasta, ja se näkyy aiheen käsittelyssä. Postipeleissä pelaajia kannustettiin kirjeenvaihtoon muiden pelaajien kanssa, ja aktiivinen viestittely poiki usein liittolaisia ja kauppasopimuksia. Diplomaattiset kiemurat ja oikein ajoitetut selkäänpuukotukset olivat iso osa postipelien viehätystä. Olympos lisensoitiin myös ulkomaille, ja Rhann Postal Games pyöritti sitä brittiläiselle ja eurooppalaiselle pelaajakunnalleen.

Nokia N-Gagen suurtuotanto Pathway to Glory muistetaan erinomaisesta moninpelistään.
Toiseen maailmansotaan sijoittuva strategiapeli Pathway to Glory oli RedLynxin voimannäyte. Aikansa mittavinta mobiilipelituotantoa varten valokuvattiin tuhansia eri tapahtumapaikkoja, ja hahmojen animoinnissa käytettiin vielä tuolloin edistyksellistä liikkeentunnistusteknologiaa. Lisäksi peliin äänitettiin yli 500 puhuttua repliikkiä kahdeksalla eri kielellä. Kiitetty moninpeli toimi Bluetooth-yhteydellä tai Nokia N-Gage Arenan kautta. Vielä nykyäänkin Pathway to Glorya pidetään yleisesti N-Gagen parhaana pelinä.

Porrasturvat on pelimaailman kummajainen, jossa ainutlaatuinen pelimekaniikka kohtaa nyrjähtäneen huumorin.
Porrasturvissa pelaajan tehtävänä on työntää yksinkertainen tikku-ukko alas portaita siten, että se loukkaantuu mahdollisimman vakavasti. Pelin taustatarinassa supersankari Spector yrittää verovähennyksien toivossa todistaa vammautuneensa työaikana, ja pelaajan tehtävänä on aiheuttaa hänelle nämä vammat. Porrasturvat on ensimmäisiä pelejä, joissa sisäänrakennettua fysiikkamoottoria käytettiin keskeisenä osana pelimekaniikkaa. Pelistä on julkaistu myös mobiiliversio nimellä Stair Dismount (2009).

Roolipeli Praedor tarjoaa pelaajilleen mahdollisuuden sukeltaa sarjakuvista ja kaunokirjallisuudesta tutun fantasiamaailman seikkailuihin.
Praedor ammentaa alkujaan Petri Hiltusen sarjakuviinsa kehittämästä maailmasta, johon sijoittuvan kiitetyn roolipelin Ville Vuorela loi yhteistyössä Hiltusen kanssa. Sarjakuvien ja pelin lisäksi praedor-seikkailijoista sekä muista maailman asukeista kertovat myös kaksi novellikokoelmaa, kaksi romaania ja roolipeliin liittyvä lähdeteos. Seikkailuun ja tutkimiseen kannustavasta Praedor-pelistä on muodostunut kansainvälinen myyntimenestys ja suomalaisen roolipelikustantamisen virstanpylväs.

Pahan Jutun kaltaisten seikkailupelien ohjelmointi kuului kotimikroharrastajien kansalaistaitoihin 80-luvulla.
Samantyyppisiä Commodore 64:lle ohjelmoituja tekstipohjaisia seikkailupelejä tehtiin ympäri Suomea, mutta Paha Juttu päätyi poikkeuksellisesti levitykseen asti. Peli ja sen kolme jatko-osaa julkaistiin Protocol Productionsin kustantamassa, tietokonelerpuilla levitetyssä Floppy Magazinessa. Yhteensä kuuden toinen toistaan monimutkaisemman Pahan Jutun ohjelmointi pohjusti tekijöiden uran virustorjunnan suunnannäyttäjinä F-Secure-yrityksessä. Esillä on sarjan ensimmäinen peli.

Suomen ensimmäinen digitaalinen mainospeli Painter Boy julkaistiin osana Tikkurilan mainoskampanjaa.
Painter Boyn sankarit ovat maalarikaksikko Mestari ja Poika, jotka olivat tuttuja Tikkurilan mainoksista. Vaikka peli pohjaa TV- ja lehtimainoksiin, eivät mainoksissa esiintyneet näyttelijät olleet mukana sen tekemisessä, vaan ääninäyttelyn hoiti pelin 16-vuotias ohjelmoija Teijo Pellinen. Tavallisen pelimyynnin lisäksi Tikkurila jakoi peliä omissa tilaisuuksissaan, mutta peli liikkui silti enimmäkseen piraattiversiona pelaajalta toiselle.

Piiritystila, arabiaksi Halat hisar, on palestiinalais-suomalainen liveroolipeli, joka käsittelee elämää miehitetyssä valtiossa.
Piiritystilan lähtöasetelmassa Suomi on fiktiivisen Uralian miehittämä. Tilanne muistuttaa monella tavoin nykypäivän Palestiinan olosuhteita. Pääasiassa palestiinalaisten osallistujien käsikirjoittamassa Piiritystilassa suomalaiset pelasivat miehitetyn maan kansalaisia, kansainväliset vieraat taas ulkomaalaisia toimittajia ja avustustyöntekijöitä. Alun perin Parkanossa vuonna 2013 järjestetty peli uusittiin Mikkelissä kesällä 2016.

Propilkki on kalastuspelien instituutio, jonka erikoisuus ovat vuosittain järjestettävät maailmanmestaruuskilpailut.
Propilkin simulaatiota hipovan tarkkuuden ovat mahdollistaneet tekijöiden lapsuudesta asti jatkunut kiinnostus pilkkimiseen sekä Hapon biologian opinnot. Pelin salat aukeavatkin helpommin kokeneelle pilkkijälle kuin ensikertalaiselle. Ilmaiseksi saatavilla olevasta Propilkistä on olemassa myös monipuolisempi jatko-osa Propilkki 2, joka ilmestyi neljäntoista vuoden kehityksen jälkeen vuonna 2013. Nykyisin Propilkki on saatavilla myös mobiilipelinä.

Kaikissa kulttuuripiireissä tunnetaan erilaisia perinnepelejä, kuten kolttasaamelaisten Päskksiõrr eli Paaskopeli.
Saamelaisten perinnepelit ja -leikit ovat usein hyvin luontokeskeisiä. Paaskopeliä pelataan koparaluilla, jotka ovat poron jalasta saatavia pieniä luita. Pelissä kaksi tai useampi pelaaja ottaa vuorotellen kourallisen luita ja pudottaa ne tasaiselle alustalle. Pystyyn neljälle “jalalle” jääneet luut ovat poroja, kahdelle “jalalle” jääneet paimenia. Peliä jatketaan niin kauan, kunnes kaikki luut ovat poroja tai ihmisiä. Eniten poroja kerännyt pelaaja voittaa.

Punaisten ja valkoisten taistelu Suomessa 1918 julkaistiin sisällissodan jälkeisille joulumarkkinoille.
Punaisten ja valkoisten taistelu Suomessa 1918 on yksi harvalukuisista Suomen sisällissotaa käsittelevistä peleistä. Peli on tarkoitettu kahdelle pelaajalle, joista toinen ottaa punaisten ja toinen valkoisten joukkojen roolin. Vaikka taisteluiden päättymisestä oli pelin julkaisuajankohtana kulunut vain muutama kuukausi, sisällissodan tapahtumien käsittely on hämmästyttävän tasapuolista. Kummallakin osapuolella on mahdollisuus voittoon, vaikka runomuotoiset säännöt korostavat erityisesti valkoisten sankarillisuutta.

Vuodesta 1995 lähtien pelattu Rajakatse on Suomen pisimpään jatkunut liveroolipeli.
Rajakatse on alusta asti ollut matalan kynnyksen liveroolipeli, johon kaikki ovat tervetulleita. Sen keskiajasta ja fantasiasta ammentava maailma on hyvin maanläheinen. Useimmat pelit keskittyvät Hollolassa sijaitsevan Vanhan piparin majatalon ja siellä tapahtuvien juonitteluiden ympärille. Pelaajia on tavallisesti mukana muutamia kymmeniä. Ajalliseksi jatkumoksi asettuvat pelit houkuttelevat pelaajansa palaamaan Rajakatseen pariin yhä uudestaan. Järjestettyjen pelien määrä on jo sadan tienoilla.

Huoltoasemien nurkasta tuttu RAY:n 50 pennin Pajatso on kiistämätön osa suomalaista pelihistoriaa.
Ensimmäiset pajatso-tyyppiset rahapeliautomaatit tuotiin Suomeen Saksasta 20-luvulla. Raha-automaattiyhdistyksen vuodesta 1938 harjoittaman rahapelimonopolin seurauksena monia yksityisyrittäjien pajatsoja siirtyi RAY:n haltuun. Samoihin aikoihin pyörähti käyntiin myös RAY:n oma pajatsotuotanto. 1960-luvun loppupuolella syntyi klassinen 50 pennin Pajatso. Pajatsot olivat Suomen ainoita peliautomaatteja pitkälle 70-luvulle. RAY on järjestänyt pajatson MM-kisoja joka toinen vuosi vuodesta 2003 lähtien.

Reijo Pauluksen kehittämän Sotapelin kaltaisilla kotitekoisilla miniatyyripeleillä on pitkät juuret.
Sodanjälkeisessä Suomessa teini-ikäistä Reijo Paulusta innostivat lautapelit ja sotahistoria. Hän kehitteli kavereidensa kanssa useita erilaisia säännöstöjä, joita pelattiin näyttävien miniatyyrien kanssa. Pauluksen Sotapeliksi kutsuma laivastopeli paisui sisältämään myös lentokoneita ja maajoukkoja. Noin neljä neliötä kattanut pelilauta on aikojen saatossa kadonnut, mutta pääosin puusta veistetyt miniatyyrit ja pelin säännöt ovat säilyneet. Monimutkaisen pelin polttoaine- ja ammuskirjanpito tehtiin nokkelasti Modulex-palikoilla.

Suomen ensimmäinen pelikonsoli Salora Playmaster on tavallisen näköinen TV, joka sisältää yksinkertaisen urheilupelin.
Salora Playmaster ilmestyi markkinoille aikana, jolloin ensimmäiset pelikonsolit olivat olleet kaupoissa vasta muutamia vuosia. Kotikonsoleilla pelattiin pääasiassa Pong-urheilupeliä (1974), joissa pelaaja ohjaa palloa lyövää mailaa. Pong perustui yhteen ainoaan mikropiiriin, ja sellainen oli myös Salora Playmasterissa. Sitä voidaankin oikeutetusti kutsua Suomen ensimmäiseksi pelikonsoliksi. Kokeiluja Pong-pelin sisältävillä televisioilla tehtiin 70-luvulla myös muissa maissa.

RAY Pokerin tuplausmusiikki on syöpynyt suomalaisten alitajuntaan.
Kipinä pokeriautomaatin valmistukseen syntyi RAY:n tuotekehitysyksikön tuotua vastaavan laitteen Las Vegasista. Suurin osa RAY Pokeriksi nimetyn automaatin tekniikasta on suunniteltu ja toteutettu kotimaisin voimin. Nykyään RAY Pokeri muistetaan parhaiten Kimmo Koskisen säveltämästä tuplausmusiikista. Peli musiikkeineen iskostui pelaavan yleisön mieliin niin vahvasti, että automaatin poistuttua laitevalikoimasta sitä toivottiin hartaasti takaisin. Toive toteutui, ja alkuperäinen RAY Pokeri teki paluun vuonna 2015.

Tukkikämpillä syntynyt korttipelikeksintö Ristikontra levisi tukkijätkien mukana ympäri Suomea.
Tikkipeleihin kuuluva Ristikontra on yksi harvoista Suomessa syntyneistä korttipeleistä. Ristikontraa pelataan neljällä hengellä ja pareittain. Pelin tavoitteena on saada mahdollisimman paljon pisteitä voitetuista tikeistä. Tikki tarkoittaa kierrosta, jossa jokainen pelaa pöytään yhden kortin. Ristikontran erikoisuutena on, että se pelaaja saa kortit itselleen, joka on viimeisenä pelannut samannumeroisen kortin kuin aloittaja.

Suomalaiskansallinen Sampo-lautapeli ilmestyi ensimmäisen venäläistämiskauden aikaan.
Kansallisromanttisesti kuvitettu Sampo vie pelaajansa mukaan Kalevalasta tuttuun Sammon ryöstöön. Pelin kuvituksesta vastasi Samuel von Bell, joka tunnetaan myös Kalevala-aiheisten postikorttien ja opetustaulujen kuvittajana. Tarinalliset kuvaukset saattavat kisaajien matkaa Pohjolaan ja voittaja on se, joka seikkailun päätteeksi ehtii ensimmäisenä takaisin kotiin eli Suomen rantaan. Alaviitteet selventävät Kalevalan keskeisiä henkilöitä, paikkoja, esineitä ja olentoja niille pelaajille, jotka eivät kansalliseeposta tunne.

Stavros Fasoulaksen Sanxion on suomalaisten Commodore 64 -pelien ehdoton klassikko.
Sanxionin sivusuunnassa etenevä avaruusräiskintä perustuu poikkeuksellisesti kahteen osaan jaettuun ruutunäkymään, jossa pelaajan ohjaama avaruusalus nähdään sekä ylhäältä että sivulta. Peliruudun jakaminen kahtia oli avaruusräiskinnöissä jotakin aivan uutta. Ei siis ihme, että pelitoimittaja Niko Nirvi kutsui Sanxionin tehnyttä Fasoulasta “tietokonepelien Paavo Nurmeksi”. Erikoisen ruutunäkymän lisäksi Sanxion muistetaan Rob Hubbardin palkitusta musiikista.

Slicks ’n’ Slide on säilyttänyt asemansa moninpelattavien kilpa-ajopelien klassikkona jo vuosikymmenet.
Suomalaisten shareware-pelien kruunaamaton kuningas Slicks ’n’ Slide muistetaan erityisesti sykettä nostavasta moninpelistään, jonka tiimellyksessä erotellaan sivuluisun taitajien parhaimmisto sunnuntaikaahailijoista. Kauppisen veljekset olivat ennen Slicks ’n’ Slidea suunnitelleet ja toteuttaneet formulapelin, mistä oli hyötyä seuraavan autopelin toteutuksessa. Timo Kauppinen paneutui Slicks ’n’ Sliden jatkokehittelyyn vuosiksi, minkä ansiosta uudemmissa versioissa pelaajilla on käytössään muun muassa tulivoimaa.

Demoskenestä ponnistanut Amiga-peli Stardust on yhä edelleen suomalaisen peliosaamisen perikuva.
Avaruusräiskintä Stardust oli alkujaan Harri Tikkasen harrastusprojekti, josta muotoutui sitkeän työstämisen tuloksena kunnianhimoinen räiskintäklassikko. Monen 90-luvun pelitalon tapaan Tikkasella ja muilla Bloodhousen jäsenillä oli taustaa suomalaisessa demoskenessä. Jo julkaisuvuonna Stardustia kehuttiin pöyristyttävän laadukkaaksi peliksi. Pelin perintöä on pitänyt yllä Super Stardust -sarja vuodesta 1994 lähtien. Sen takana on Suomen pitkäikäisin pelitalo Housemarque, joka syntyi Bloodhousen ja Terramarquen yhdistyttyä.

Pelaajan sijaintiin perustuva Shadow Cities oli paikkasidonnaisten mobiilipelien suunnannäyttäjiä.
Todellisuuden ja pelimaailman rajat hämärtävä Shadow Cities herätti ilmestyessään paljon positiivista huomiota, ja sen nähtiin edustavan mobiilipelaamisen tulevaisuutta. Pokémon Gon (2016) tapaan peli perustuu GPS-paikannukseen eli pelaajan todellinen sijainti vaikuttaa peliin. Shadow Cities sisälsi myös loitsuriimujen piirtämistä kosketusnäytölle. Peli oli kuitenkin liian edellä aikaansa, eikä se saanut riittävästi pelaajia. Shadow Citiesin serverit suljettiin 2013.

Filosofinen seikkailupeli Sokrates taivutti CD-ROM -ympäristön kiitetyksi multimediaelämykseksi.
Koulujen filosofianopetukseen suunnattu CD-ROM Sokrates perehdyttää pelaajansa filosofisiin käsitteisiin ja ajattelutapaan. Pelissä selvitetään murhaa ja tutustutaan samalla erilaisiin filosofisiin näkemyksiin. Pelaajan on valittava yksi kuudesta filosofiasta – platoninen, skeptinen, kristitty, marxistinen, ateistinen tai ympäristöfilosofinen – ja seurattava valittua linjaa pelin loppuun asti. Filosofi Pekka Himanen oli mukana Sokrateen suunnitteluryhmässä, ja peli ammentaakin monessa kohdassa Himasen teoksesta Himeros (1996).

Peliyhteisöjen luovuuteen luottanut Supernauts halusi mullistaa pelaajien välisen vuorovaikutuksen.
Supernautsin maailmassa mannerjäätiköt ovat sulaneet, ja pelaajien täytyy rakentaa avaruuteen ihmisille uusi koti. Kolme vuotta kehityksessä ollut ilmaispeli keskittyi pitkälti mielikuvituksellisten avaruusasemien rakenteluun. Mikromaksuja sisältänyt Supernauts panosti pelaajien väliseen sosiaaliseen vuorovaikutukseen, mikä johti innostuneeseen vastaanottoon erityisesti naisten ja kolmekymppisten keskuudessa. Peli ei lopulta saavuttanut toivottua pelaajamäärää, ja se suljettiin vuonna 2015.

Supreme Snowboarding oli ensimmäinen yli miljoona kappaletta myynyt suomalainen videopeli.
Teknisesti kunnianhimoinen Supreme Snowboarding oli suomalaisen peliteollisuuden ensimmäinen suuren mittakaavan menestys, jonka ohitti vasta Max Payne (2001) muutamaa vuotta myöhemmin. Supreme Snowboardingin pohjalta kehitettiin myöhemmin ensimmäinen suomalainen Xboxille julkaistu peli Transworld Snowboarding (2002), joka perustui samannimisen lumilautailuaiheisen aikakauslehden lisenssiin. Pelissä lautailijat, vaatteet ja laudat ovat kaikki tuttuja oikeista kilpailuista. Musiikista vastasi rock-yhtye Apulanta.

Talebans havainnollistaa, että peleissä ei ole aina kyse hauskanpidosta.
Talebansia ei voi voittaa, jos sitä ryhtyy pelaamaan. Mitä enemmän pelaaja pommittaa Afganistania, sitä pahemmaksi terrori äityy. Ajatuksia herättävä toteutus osoittaa, että pelien avulla voi käsitellä myös yhteiskunnallisia ongelmakohtia. Peli osoittautui enteeksi Yhdysvaltojen hyökkäykselle Afganistaniin, sillä se valmistui jo ennen syyskuun 2001 terroritekoja. Talebans oli esillä Kiasmassa ROR-taidekollektiivin Terror 2.1 Utopia -näyttelyssä. Se kiersi myöhemmin myös kansainvälisissä taidenäyttelyissä.

Suunnistussimulaattori on paitsi kiehtova peli myös suomalaisten suunnistuslupausten harjoittelualusta.
Suunnistussimulaattori on niitä harvoja pelejä, jotka onnistuvat kuvaamaan suomalaisille rakasta pohjoista havumetsää todentuntuisesti. Antero Pulli on kehittänyt simulaattoria harrastuksenaan vuodesta 2004 lähtien. Suunnistussimulaattorissa on mallinnettu tarkasti sekä todellisiin alueisiin perustuvat maastot että juoksunopeudet, minkä Pulli on varmistanut juoksemalla pelissä esiintyvissä maastoissa yhteensä satoja kertoja. Pelin viikoittaiset virtuaalirastit toimivat harjoittelun tukena suomalaisille suunnistajille.

Strategiapeligenreä uudistanut Talvisota 1939 on ensimmäinen Pirkanmaalla julkaistu digitaalinen peli.
Talvisota 1939 kuvaa Neuvostoliiton ja Suomen välistä talvisotaa oivaltavasti kahdella täysin erilaisella tavalla. Ensimmäinen sisältää ajan strategiapeleille tyypillistä joukkojen siirtelyä ja todennäköisyyksiin perustuvaa taisteluiden mallintamista. Toinen on taisteluun yhdistetty uutisosuus, jossa pelaaja joutuu arvioimaan uutisten vaikutusta Suomen sotaponnisteluihin. Triosoftin suunnitelmissa oli julkaista peli MSX:n lisäksi myös Commodore 64:lle, mutta suunnitelma jäi toteutumatta.

Ihastuttavan yksinkertainen Tower Bloxx teki tietä suomalaiselle mobiilipelivallankumoukselle.
Tower Bloxx on nokkela pulmapeli, jossa tavoitteena on pinota mahdollisimman korkea tornitalo. Pelistä julkaistiin omat versionsa useille erilaisille alustoille, muun muassa Nokian puhelimille ja myöhemmin iPhonelle. Muitakin kansainvälisesti menestyneitä mobiilipelejä kehittänyt helsinkiläisyritys Sumea yhdistyi vuonna 2004 yhdysvaltalaiseen Digital Chocolateen. Digital Chocolaten suomalaishaara Sumea suljettiin vuonna 2013. Tower Bloxxin kehityksessä mukana ollut Mikko Kodisoja vaikuttaa nykyisin Supercellin luovana johtajana.

Trine yhdistää väriloistossa kylpevän fantasiamaailman aivonystyröitä vaivaaviin fysiikkapulmiin.
Frozenbytella oli kypsytelty Trinen ideaa jo vuosikausia, kunnes se lopulta toteutettiin studion ensimmäisen pelin Shadowgroundsin (2005) pelimoottorin varassa. Kolmen erilaisen hahmon vahvuuksien varaan rakentuva pulmien ratkonta ei alun perin ollut kovin sujuvaa, sillä hahmojen välillä pystyi vaihtamaan vain tallennuspisteillä. Taipaleensa autotallista aloittanut Frozenbyte on tehnyt Trinelle myös jatko-osat Trine 2 (2011) sekä Trine 3: The Artifacts of Power (2015).

Moninpelattava lentokonemittelö Triplane Turmoil on yksi rakastetuimmista 90-luvun Suomi-peleistä.
Suomessa tehtiin 90-luvun aikana useita klassikkopelejä, joista suurin osa ei Triplane Turmoilin tapaan saanut kaupallista julkaisijaa. Ensimmäisen maailmansodan kaltaiseen konfliktiin sijoittuva Triplane Turmoil muistetaan ennen kaikkea loistavasta moninpelistään, jossa Saksan, Ison-Britannian, Suomen ja Japanin lentäjä-ässät ottavat mittaa toisistaan. Triplane Turmoililla on edelleen intohimoinen fanikuntansa, joka kehittää peliä avoimen lähdekoodin projektina.

Tähti on aiheeltaan omintakeinen roolipeli, joka oli poikkeuksellisesti saatavilla myös lehtipisteissä.
Mike Pohjolan Tähdessä eläydytään maolaisen mutanttityttöbändin elämään vuoden 2017 Suomessa. Hahmot ovat teini-ikäisiä bändin jäseniä, ja pelin keskiössä ovat ihmissuhteet sekä bändielämä. Pohjola halusi pitää Tähden säännöt hyvin keveinä, joten pulmatilanteissa käännytään onnenkeksien puoleen. Käytännössä pelaajat siis tulkitsevat onnenkeksien sisältämät ennustukset yhdessä ja soveltavat niitä pelitilanteeseen. Tähti päätyi lehtipisteisiin kustantajansa Riimuahjon julkaiseman Roolipelaaja-aikakauslehden imussa.

RedLynxin lopullisen kansainvälisen läpimurron mahdollistaneesta Trials-pelisarjasta on muodostunut taitoajopelien klassikko.
Pelisarja sai alkunsa selainpelistä nimeltä Trials vuonna 2000. Vuosien saatossa sarja on kehittynyt selainpelistä suuren budjetin konsolipeleiksi, joista ensimmäinen oli Trials HD (2009). Pelien keskiössä ovat alusta asti olleet kuljettajan asennonvaihdot ja niiden vaikutus pyörän käyttäytymiseen. Sarjan pelit ovat tunnettuja sekä haastavuudestaan että erinomaisesta pelattavuudestaan. Trials-sarja onkin vakiintunut taitoajopelien mallikappale, johon muita lajityypin pelejä verrataan.

Amigalle tehty TurboRaketti II on Suomen ensimmäinen luolalentely-lajityypin peli ja pitkän perinteen alkusysäys.
Ensimmäiset luolalentelyt ilmestyivät kolikkoautomaateille 80-luvulla, mutta Suomessa genrestä tuli todella suosittu vasta erinomaisesta pelattavuudestaan tunnetun TurboRaketti II:n myötä. TurboRaketin kehittänyt Heikki Kosola ei koskaan julkaissut pelin ensimmäistä osaa, joten TurboRaketti II tunnetaan myös yksinkertaisesti TurboRakettina. Myöhemmät luolalentelyt, kuten AUTS (1995) ja Wings (1996), ovat enemmän tai vähemmän velkaa TurboRaketti II:lle.

UnReal World on Sami Maarasen elämäntyö, jonka kehitys on jatkunut keskeytyksettä vuodesta 1992.
Selviytymispeli UnReal World sijoittuu muinaista Suomea muistuttavaan fantasiamaailmaan. Pelin yksityiskohtainen eränkäyntisimulaatio perustuu kokemukseen, sillä pelin tekijät ovat perehtyneet muinaiseränkäynnin saloihin. Sen ansiosta peli on erittäin aidon tuntuinen esitys siitä, miten rautakauden suomalaiset ovat saattaneet elää. UnReal World on viime aikoina saanut yhä enemmän ansaitsemaansa huomiota myös kansainvälisesti.

Ensimmäinen suomalaisesta elokuvasta tehty digitaalinen lisenssipeli Uuno Turhapuro muuttaa maalle muistetaan huimasta vaikeustasostaan.
Pasi Hytösen lukioikäisenä tekemä Uuno Turhapuro muuttaa maalle on AmerSoftin 80-luvun puolivälin pelijulkaisuista muistelluin. Hytönen pelkäsi pelin olevan liian helppo ja nosti sen vaikeustasoa vielä juuri ennen julkaisua. Lisäys oli kenties turhankin tehokas, sillä pelin läpäisy edellyttää lähes täydellistä suoritusta. Uunoa myytiin noin 2000 kappaletta, ja nykyisin peli on haluttu keräilyharvinaisuus.

VecSports Boxing on harrastajan tekemä urheilupeli, joka ilmestyi kaksikymmentä vuotta aiemmin julkaistulle Vectrex-konsolille.
Vectrex on suuren yleisön pitkälti unohtama konsoli 80-luvulta. Koska alkuperäisiä Vectrexille ilmestyneitä pelejä on vähän, merkittävä osa saatavilla olevista peleistä on harrastajien tekemiä. Yksi niistä on Pelikonepeijooneihin kuuluvan Manu Pärssisen käsialaa. VecSports Boxing lukeutuu harvoihin Vectrexille tehtyihin urheilupeleihin, sillä Vectrexin vektorinäytön ei oletettu soveltuvan niiden tekemiseen.
Pelihalli
Lentosimulaattori Jet Rocket on elektromekaaninen laite, mikä tarkoittaa, että se ei sisällä lainkaan näyttöä. Pelaajan näkökenttään heijastetaan peilillä kuva maastosta, joka pyörii rullassa koneen sisällä. Rulla valaistaan mustavalolla. Kallistamalla peiliä luodaan vaikutelma kaarteita tekevästä lentokoneesta.

Alkuperäinen Space Invaders (1978) oli Japanissa valtava menestys. Taito myi niitä kahdessa vuodessa yli 350 000 kappaletta. Part II on lähes samanlainen kuin ensimmäinen versio, mutta se sisältää oikean värinäytön, siinä missä alkuperäinen peli käytti mustavalkonäytön päälle liimattua värikalvoa.

Vuoden 1984 olympialaisista innoitustaan saanut Hyper Olympic on perinteinen urheilupeli, joka vaatii myös pelaajaltaan nopeita refleksejä ja hyvää lihaskuntoa.

Yksinkertainen tennispeli Pong oli ensimmäinen menestynyt digitaalinen peliautomaatti. Sen kehittänyt Atari-yhtiö myi laitteen valmistuslisenssejä muillekin, ja Midway Winner on tällainen virallinen lisenssituote. Erittäin heikkokuntoisena Pelikonepeijoonien kokoelmaan tullut kone on kunnostettu pelattavaksi Suomen Pelimuseon joukkorahoituskampanjasta saaduilla varoilla.

Kun Defender esiteltiin ensi kertaa messuilla, monet pitivät sitä liian monimutkaisena kolikkopeliksi. Pelihalleissa se oli kuitenkin välitön hitti ja taitavat pelaajat saattoivat pelata sitä yhdellä kolikolla tuntikausia. Peliä pidetään yhtenä pelihallien ”kulta-ajan” merkittävimmistä tuotoksista.

Race Drivin’ on jatko-osa menestyksekkäälle Hard Drivin’ -pelille. Se sisältää lisää ratoja, erilaisia autoja sekä entistä monimutkaisemman fysiikkamallin.

SNK Neo Geo oli suosituin vaihdettavia pelejä käyttävistä kolikkopelijärjestelmistä. Se mahdollisti pelin vaihtamisen kabinettiin ilman koko kalliin pelilevyn vaihtamista, sillä pelit toimitettiin kaseteilla. Puzzle Bobble on klassinen pulmapeli, jossa tarkoitus on yhdistää kolme samanväristä palloa.

Peli perustuu Yhdysvalloissa suosittuihin maastoautojen ratakisoihin. Peli on henkinen jatko-osa Atarin Sprint-peleille, jotka tarjosivat usean pelaajan autoilua jo 1970-luvulla.

Truck Stop on ensimmäinen flipperi, joka valmistettiin Williamsin ja Ballyn yhdistettyä toimintansa. Tästä kertoo pelikentällä näkyvä liikennemerkki ”Williams/Bally Merge”. Koneessa on myös sekaisin molempien valmistajien osia, mikä tekee siitä hieman haastavan huollettavan.

Twilight Zone on valittu useissa pelaajaäänestyksissä monipuolisimmaksi flipperiksi. Se edustaa flippereiden viimeistä ”kultakautta” ennen pitkää hiljaista vaihetta, joka päättyi vasta 2010-luvulla. Tämä peliautomaatti hankittiin Suomen Pelimuseoon joukkorahoituskampanjassa kerätyillä varoilla.

Outrun-sarjassa ilmestyi useita pelejä, kuten Turbo Outrun ja Outrunners, mutta kesti vuoteen 2003 ennen kuin Yu Suzuki tiimeineen päätti tehdä varsinaisen jatko-osan. Outrun 2 muuttaa alkuperäistä pelimekaniikkaa lisäämällä mutkiin niin sanotun driftauksen, mutta säilyttää haarautuvat tiet ja Outrunin tutun tunnelman sekä Ferrari-lisenssin.

Peli pyrkii simuloimaan syöksylaskua ja sen ohjaimet on rakennettu suksien muotoon. Automaatti on saatu lahjoituksena Hiihtomuseosta. Tarkoituksena on laskea syöksylaskurata maaliin.

Pelihalleihin mentiin alusta asti kokemaan elämyksiä, jotka olivat kotona mahdottomia. Kun kotien elektroniikka kehittyi, piti myös pelihallien nostaa panoksia. Esimerkiksi Top Landingin kaltaista liikkuvaa lentosimulaattoria ei monella ollut olohuoneessaan. Pelin tarkoituksena on nousta ja laskeutua erilaisilla lentokoneilla. Pelisuoritusta voi seurata laitteen ulkopuolella olevasta toisesta näytöstä.
Alumnipelit

Jo seitsemänteen osaansa ehtinyt gladiaattoripelisarja Areena on suomalaisen pelikentän konkari.
Areena-pelisarja sai alkunsa ajatuksesta yhdistää fantasiaroolipeli manageripeleistä tuttuun joukkueen johtamiseen, ja lopputuloksena syntyi uudenlainen lajityyppi. Ensimmäinen Areena-sarjan peli (1991) oli tekstipohjainen yksinpeli, mutta hyvä idea ajoi Seppo Suorsaa kehittämään peliä edelleen. Pelin suosituin versio Areena 5 ilmestyi vuonna 2000, mutta fanit halusivat lisää. Ilman kannustavaa palautetta sarjassa olisi Suorsan mukaan muutama osa vähemmän.

Nyrkkitervehdyksiä simuloiva Bro Fist Simulator on todiste Game Jameissa kukoistavasta luovasta kulttuurista.
Game Jameissa peliharrastajat ja -ammattilaiset kokoontuvat yhteen tekemään pelejä – usein yllättävin seurauksin. Bro Fist Simulator syntyi Otaniemessä järjestetyn 48 tunnin mittaisen Global Game Jamin aikana vuonna 2016. Yhden viikonlopun aikana alusta loppuun tehty ja uudenlaiseen käyttöliittymään perustuva Bro Fist Simulator päätyi myöhemmin myös YouTube-tähti PewDiePien pelivideoon.

Tasohyppelypeli Hessian muistuttaa, että ”tasavallan tietokone” Commodore 64 on edelleen ajankohtainen.
Lasse Öörnin Hessian on oivallinen osoitus pelintekijöiden kiinnostuksesta vanhoihin alustoihin. Äärimmilleen hiotussa pelissä ohjataan Kim-nimistä vartijaa tieteismaailmassa. Taistelukyvyn lisäksi tarvitaan kuuntelutaitoja ja hoksottimia, ja hahmon ominaisuuksia voi päivittää nanoteknologian avulla. Päivätyönään oululaisessa LudoCraft-peliyrityksessä työskentelevä Öörni on julkaissut Commodore-pelejä harrastuksenaan vuodesta 1998.

Lola Panda opettaa monenlaisia taitoja lukemisen alkeista loogiseen päättelyyn.
Lola Panda -pelisarjassa pandakarhu Lola kannustaa alle kouluikäisiä uusien taitojen oppimiseen. Lola-sarjan pelejä valmistava BeiZ jää usein Rovion ja Supercellin kaltaisten nimien varjoon suomalaisista menestystarinoista puhuttaessa, vaikka yritys on opetuspelien saralla Suomen suurimpia toimijoita ja menestynyt erityisesti Kiinan markkinoilla. Lola-sarja saikin alkunsa, kun BeiZin perustaja Mika Heikinheimo huomasi Pekingissä asuessaan, ettei hänen lapsilleen ollut tarjolla tarpeeksi kehittäviä sovelluksia.

Pienen tiimin kekseliäs pulmapeli The Swapper uudistaa lajityyppiä myös ulkoasullaan.
Scifi-teemainen The Swapper on pulmapeli, joka on saanut kiitosta oivaltavasta ja erikoisesta pelimekaniikastaan. Pelaajan ohjaama naispuolinen seikkailija ratkoo erilaisia pulmatilanteita kloonaamalla itsensä, mikä mahdollistaa aivan uudenlaisten pulmien suunnittelun. Pelin grafiikka on sekin saanut paljon kehuja osakseen. The Swapperin omaperäisen visuaalisen ilmeen sinetöi Olli Harjolan idea toteuttaa pelin grafiikat saven avulla.

Meditatiiviseen peli-ideaan perustuva Zen Bound laajensi pulmapelien aihepiiriä.
Zen Boundin perusajatus on yksinkertainen: erimuotoisia esineitä kiedotaan rajattuun määrään köyttä. Pelin ideoinut Mikko Mononen oli jo aiemmin tehnyt freeware-pelin nimeltä Zen Bondage (2005), ja tuore peliyritys Secret Exit päätti työstää siitä viimeistellyn version iPhonelle. Puuesineiden ympärille kiertyvä köysi viehätti kriitikoita ja pelaajia siinä määrin, että Zen Bound sai monissa arvioissa täydet pisteet. Sitä pidetään edelleen yhtenä iPhonen parhaista peleistä.